Verkkouutiset

Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä. / LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Suomi tarvitsee kunnianhimoa kauppapolitiikkaan

BLOGI

Työtä helpottaa, kun kotimaassa toimintaympäristö on ennakoitava ja kasvuun kannustava.
Lenita Toivakka
Lenita Toivakka
Lenita Toivakka on entinen kansanedustaja ja ex-ministeri. KTM, hallitusammattilainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansainvälisyys on Suomen kriittinen menestystekijä. Maamme tarvitsee lisää kasvuhaluisia ja kansainvälisiä yrityksiä. Yritykset tarvitsevat menestyäkseen kansainvälisiä osaajia.

Pian alkavien hallitusneuvottelujen fokuksen on talouden tervehdyttämisen rinnalla oltava kansainvälisyyden ja viennin vauhdittamisessa. Ilman kasvavaa vientiä ja ulkomaankauppaa Suomi ei jatkossa pärjää.

Yritysten näkymät ovat nyt sumuiset ja maailmankaupan epävarmuus huolestuttaa. Venäjän sota on entisestään vahvistanut blokkiutumista sekä suurvaltojen välisiä jännitteitä. Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset jännitteet tuntuvat vain kasvavan viikko viikolta. Kisa teknologiajohtajuudesta kiihtyy.

Talous, turvallisuus, teknologia ja kauppa ovat vahvasti kietoutuneet toisiinsa. Valtiot ottavat maailmankaupassa suurempaa roolia määritellessään strategisia kauppakumppanuuksia ja kriittisiä riippuvuuksia. Pakotteet ja vientikiellot ohjaavat yritysten ulkomaankaupan suuntia ja yhä useampi toimiala määritellään valtion turvallisuuden näkökulmasta strategiseksi.

Maailmankauppa on murroksessa ja yritysten on arvioitava kriittisiä riippuvuuksia ja poliittisia riskejä entistä useammin. Venäjän kaupassa on jääkausi ja kriittistä Kiina-riippuvuutta halutaan vähentää. Blokkiutuminen ja maailmankaupan pirstoutuminen nostavat kustannuksia.

Yritysten on maailmantalouden sumusta huolimatta pitkäjänteisesti suunniteltava liiketoimintansa tulevaisuutta. Työtä helpottaa, kun kotimaassa toimintaympäristö on ennakoitava ja kasvuun kannustava.

Maailmankaupan murros on saanut yritykset katsomaan maailmaa ja potentiaalisia vientimarkkinoita avoimin silmin. Monissa yrityksissä haetaan kiivaasti kasvua uusilta markkinoilta. Keskuskauppakamarin tuoreen vientijohtajakyselyn mukaan kiinnostus kohdistuu selvästi aiempaa laajempaan joukkoon maailman maita kuin ennen Venäjän sodan alkua. Yhdysvaltojen merkitys kauppakumppanina kasvaa voimakkaasti.

Suomi on viime vuosina ajanut kauppapoliittisia etujaan pääosin EU:n kautta. Nyt on välttämätöntä, että Suomi luo oman ajantasaisen ja kunnianhimoisen kauppapoliittisen ohjelman, joka huomioi yritystemme osaamisen ja potentiaalin sekä tarkastelee mahdollisuuksiamme maailmankaupan murroksessa. Vihersiirtymä, digitaalisuus ja Nato-jäsenyys avaavat uusia ovia suomalaiselle osaamiselle. Suomen maine luotettavana kumppanina on arvokasta pääomaa epävarmoina aikoina.

Edellinen Suomen kauppapoliittinen ohjelma on laadittu vuonna 2005 ja se kaipaa nyt kipeästi uudistamista. Uudessa kauppapoliittisessa ohjelmassa on huomioitava myös poliittisten jännitteiden ja maailmankaupan pirstoutumisen vaikutukset ulkomaankauppaamme. On myös tunnistettava, että kaikkialle ei suomalaista osaamista riitä. Priorisointia on tehtävä sen osalta, minne ja miten valtion viennin edistämistoimia tehdään. Team Finland-koneisto on hiottava huippukuntoon, jotta se tehokkaasti tukee yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään.

Suomen aktiivisen kauppapolitiikan pitää tukea yritysten menestystä ja kasvua maailmalla. Kansainvälistyneet yritykset luovat Suomeen hyvinvointia.

Keskuskauppakamari julkaisee säännöllisesti tietoa yrityksille eri markkinoiden mahdollisuuksista ja riskeistä. Tuoreeseen Saksa-maakatsaukseemme olemme keränneet johtavilta asiantuntijoilta ajantasaista tietoa Saksan markkinoista, taloudesta, energiamurroksesta sekä EU-politiikasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)