Verkkouutiset

Hollantilaiselta tukialukselta lähteneet Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärit nousevat maihin yhdessä hollantilaisten sotilaiden kanssa Naton Trident Juncture 18 -harjoituksessa Norjassa 30. lokakuuta 2018., LEHTIKUVA/HANDOUT/NIDS NATO MULTIMEDIA LIBRARY

Suomi, Norja ja Ruotsi tiivistävät puolustusyhteistyötään

Maiden puolustusministerit allekirjoittivat päivitetyn aiejulistuksen.

Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.), Norjan puolustusministeri Bjørn Arild Gram ja Ruotsin puolustusministeri P allekirjoittivat aiejulistuksen Oslossa tiistaina.

Ministerin mukaan muuttuneen turvallisuustilanteen seurauksena kumppanimaiden kanssa tehtävä yhteistyö ja yhtenäisyys korostuvat. Tästä syystä Suomi, Norja ja Ruotsi tiivistävät ja kehittävät kolmenvälistä puolustusyhteistyötään.

Uuden päivitetyn aiejulistuksen yhteinen tavoite on parantaa ja vahvistaa Suomen, Norjan ja Ruotsin operatiivista suunnittelua eritoten maiden pohjoisilla alueilla sekä kehittää maiden puolustusvoimien yhteistoimintakykyä.

Nyt solmittava aiejulistus tukee pohjoismaisen puolustusyhteistyön (Nordefco) laajempia tavoitteita. Aiejulistus täydentää myös Tanskan, Norjan ja Ruotsin kolmikantayhteistyöstä sekä kaikkien osallistuvien maiden kahdenvälistä yhteistyötä.

Aiejulistus ei kuitenkaan sisällä minkäänlaista velvoitetta sotilaalliseen toimintaan. Sellainen toiminta vaatii aina erillisen kansallisen päätöksentekoprosessin sekä poliittiset päätökset.

Aiejulistus ei ole oikeudellisesti sitova asiakirja.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS