Suomi maksaa EU:lle 90 miljoonaa euroa kierrättämättömästä muovista

Vain 36 prosenttia muovipakkauksista lajitellaan oikein.
Taloyhtiön roskakatos. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI
Taloyhtiön roskakatos. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

Suurin osa pantittomista muovisista kuluttajapakkauksista päätyy sekajätteeseen. Se tuo Suomelle joka vuosi ison laskun EU:lta, kertoo Suomen Pakkauskierrätys Rinki.

Vuonna 2025 pantittomista muovisista kuluttajapakkauksista lajiteltiin muovinkeräykseen vain 36 prosenttia, eli hieman yli kolmannes. Loput eli suurin osa lajiteltiin väärin ja yleisimmin sekajätteeseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Muovipakkausjätetty syntyy vuosittain noin 160 000 tonnia. Tästä 95 000 tonnia on kuluttajapakkauksia.

– Tavoite olisi, että kahdeksan kymmenestä muovisesta kuluttajapakkauksesta lajiteltaisiin. Tämä antaisi mahdollisuuden saavuttaa EU:n asettama kierrätystavoite. Tavoite on näin korkea, sillä kaikkea kerättyä muovia ei saada kierrätettyä, vaan prosessissa on myös hävikkiä, perustelee Suomen Pakkauskeräys Rinki Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen.

EU on asettanut jäsenmailleen tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä 55 prosenttia muovipakkauksista tulisi kierrättää. Saavutettu muovin kierrätysaste vaikuttaa EU-maksujen suuruuteen, joten tällä hetkellä Suomi maksaa vuosittain 90 miljoonan euron maksun kierrättämättömistä muovipakkauksista. Summa laskisi, jos pakkausmuovia lajiteltaisiin Suomessa ahkerammin.

– Näemme tilastoistamme, että muovin keräysaste nousee hiljalleen. Nykyisellä tahdilla emme kuitenkaan saavuta EU:n asettamaa kierrätystavoitetta. Suomi on muovipakkausten kierrätysasteessa Euroopan maista vasta sijalla 21. Jäämme todella kauas kärkimaista. Paitsi kodeissa, muovipakkauksia pitää lajitella merkittävästi aktiivisemmin myös työpaikoilla, julkisissa tiloissa ja laitoksissa, joihin osa kuluttajamuovipakkauksista päätyy, kertoo Tanskanen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös kuluttaja hyötyisi aktiivisemmasta muovipakkausten lajittelusta. Kotitaloudet ja taloyhtiöt maksavat ylimääräistä sekajätteeseen päätyvästä muovista, sillä sekajäteastian tyhjennys on kalliimpaa kuin muovinastian tyhjennys.

EU-maat ovat tiukentaneet viisumiehtoja venäläisille, mutta niitä myönnetään edelleen.
EU-johtajan mukaan suhde Donald Trumpin hallintoon on hyvin vaikea.
Mainos