Suomi jatkaa tukea UNRWA:lle

YK:n palestiinalaisjärjestön rahoitus keskeytettiin tammikuussa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) UNRWAll:e annettavaa tukea koskevassa tiedotustilaisuudessa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) UNRWAll:e annettavaa tukea koskevassa tiedotustilaisuudessa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) kertoo, että Suomen tuki YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle jatkuu.

Suomi keskeytti monen muun maan tavoin rahoituksensa järjestölle tammikuussa sen jälkeen, kun Israel syytti joidenkin järjestön työntekijöiden osallistuneen terroristijärjestö Hamasin iskuihin viime vuonna. Tavion mukaan Suomen rahoitus on vuosittain ollut viisi miljoonaa euroa.

Tavion mukaan UNRWA:n riskien hallinnassa havaittiin selkeitä puutoksia varojen ja tilojen hallitsemisessa.

– Siksi jatkossa 10 prosenttia tuestamme ohjaamme sen valvontaan, että väärinkäytöksiä ei tapahdu, Tavio sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tavion mukaan UNRWA on sitoutunut parempaan varojen käytön valvontaan.

Ministeri puolusti tammikuista päätöstä tuen keskeyttämisestä perustelluksi ja oikeaksi, kun häneltä kysyttiin, miksi Israel ei ole toimittanut todisteita Hamas-kytköksistä.

– Epäilyt ovat kuitenkin erittäin vakavia ja meidän linjana on ja tulee olla, että vakavien epäilyjen tilanteessa niitä selvitetään, Tavio sanoi ja totesi selvitysten vievän pidemmän aikaa.

Tavio painotti lisäksi, että vaikka tuki YK:n alaiselle järjestölle on ollut katkolla, Suomi on jatkanut Gazan siviilien tukemista ICRC:n ja maailman ruokaohjelman WFP:n kautta.

Israelilaisessa kansallispuistossa järjestetty koululaisten vierailupäivä päättyi yllättävään löytöön.
Yhdysvaltain presidentti arvosteli tiukkasävyisessä puhelussa Benjamin Netanjahua.
Mainos