Mihin suomalainen politiikka on ajautunut? Yhä useammin näyttää siltä, että päätöksenteon tilalle on tullut jatkuva performanssi, jossa tärkeintä ei ole Suomen etu, vaan näkyvyys, loukkaantuminen ja irtopisteiden kerääminen. Huudetaan, puhutaan päälle, vääristellään tahallaan toisten sanomisia ja rakennetaan kohuja asioista, joilla ei ole mitään tekemistä tavallisten suomalaisten arjen kanssa. Samalla oikeat ongelmat jäävät hoitamatta.
Politiikasta on tullut monelle peli, jossa tärkeintä on seuraava otsikko, somevideo tai vastustajan nolaaminen. Jos joku tekee virheen, siihen tartutaan armottomasti. Jos joku yrittää tehdä vaikeita mutta välttämättömiä päätöksiä, hänet leimataan kylmäksi tai pahaksi. Rakentava keskustelu on vaihtunut jatkuvaksi repimiseksi.
Suomi ei kuitenkaan nouse sillä, että eduskunta muistuttaa huutokilpailua ja sosiaalinen media päiväkodin riitaa. Tämä maa tarvitsee päättäjiä, jotka uskaltavat kantaa vastuuta myös silloin, kun päätökset eivät tuo välittömiä aplodeja. Kaikkea ei voi luvata kaikille, eikä velaksi eläminen ole vastuullista politiikkaa, vaikka se kuulostaisi hetken hyvältä.
Liian pitkään Suomessa on vältelty vaikeita päätöksiä, koska on pelätty kohuja ja kannatuksen laskua. Samaan aikaan velka on kasvanut, talous laahannut ja työn tekemisestä tehty monin paikoin kannattamattomampaa kuin pitäisi. Silti osa poliitikoista käyttäytyy kuin realismi olisi loukkaus ja vastuullinen talouspolitiikka julmuutta.
Totuus on yksinkertainen: hyvinvointiyhteiskuntaa ei ylläpidetä huutamalla eikä jakamalla rahaa, jota ei ole. Se rakennetaan työnteolla, yrittäjyydellä, turvallisuudella, koulutuksella ja sillä, että päätöksiä uskalletaan tehdä ajoissa. Jokainen euro on jonkun tienaama, eikä politiikka voi perustua siihen, että aina joku muu maksaa.
Politiikka ei ole oman brändin rakentamista varten
Demokratia tarvitsee erimielisyyttä, mutta se ei tarvitse jatkuvaa vihamielisyyttä. Eri mieltä voi olla ilman henkilökohtaisia hyökkäyksiä, leimaamista ja tahallista vastakkainasettelua. Nyt liian moni näyttää unohtaneen, että politiikan tarkoitus ei ole kerätä seuraajia tai rakentaa omaa brändiä, vaan hoitaa yhteisiä asioita.
Tavalliset suomalaiset ovat väsyneitä siihen, että politiikka näyttää jatkuvalta riitelyltä samalla, kun heidän huolensa ovat aivan konkreettisia: riittävätkö rahat arkeen, saako hoitoa, löytyykö töitä ja pysyykö Suomi turvallisena. Näihin kysymyksiin ei vastata huutamalla eikä somekampanjoilla.
Suomi tarvitsee vähemmän poliittista teatteria ja enemmän vastuuta. Vähemmän ideologista huutamista ja enemmän ratkaisuja. Vähemmän oman kannatuksen laskemista ja enemmän työn tekemistä tämän maan eteen.
Jos politiikka jää pelkäksi repimiseksi ja huomionhakuiseksi näytelmäksi, häviäjä ei ole yksittäinen puolue. Häviäjä on Suomi ja suomalaiset.