”Suomi ei nouse verottamalla suomalaisia yhä köyhemmiksi”

Susanne Päivärinnan mukaan Suomi nousee työllä, yrittämisellä, talouskasvulla ja julkisen sektorin uudistamisella.
Susanne Päivärinta. / LEHTIKUVA / KIMMO PENTTINEN
Susanne Päivärinta. / LEHTIKUVA / KIMMO PENTTINEN
Susanne Päivärinta. / LEHTIKUVA / KIMMO PENTTINEN
Susanne Päivärinta. / LEHTIKUVA / KIMMO PENTTINEN

Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta huomautti eduskunnan välikysymyskeskustelussa pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen tehneen lukuisia toimenpiteitä, jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pystyisi pitämään tulevaisuudessakin huolta kaikista heikoimmista.

Hän hämmästeli SDP:n ja muiden oppositiopuolueiden jättämää välikysymystä.

– Tässä välikysymyksessä suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa on niin ammottava ristiriita, että kyllä sinne todella uppoaa koko pääoppositiopuolue SDP ja SDP:n uskottavuus. Se ei ole noussut yhtään tämän päivän keskustelun aikana, koska SDP itse nostaisi kaikkien suomalaisten arjen kustannuksia lupaamalla viiden miljardin veromoukaria, Susanne Päivärinta sanoi.

Antti Lindtmanin johtama puolue korottaisi kansanedustajan mukaan ansiotuloveroa, pääomatuloveroa ja yhteisöveroa.

– Eikä tässä kaikki. Tämän lisäksi SDP on kertonut, että se lätkäisisi vielä korotetun alvin tähän päälle, jolloin lääkkeiden hinnat ja ruoan, sähkön, polttoaineiden, bussilippujen, junalippujen, kirjojen ja kymmenien, kymmenien arjen välttämättömyyksien hinnat nousisivat, ja suhteellisesti eniten tästä kärsisivät juuri kaikkein pienituloisimmat, Susanne Päivärinta totesi.

– Näin on myös todennut SDP:n oma edustaja. Ettekö te itse näe tässä mitään ristiriitaa, vai onko tämä jälleen tällainen vaalien alus -välikysymys? Toivon, ettei näin olisi, Päivärinta jatkoi.

Hän kysyi, keitä ovat SDP:n ja vasemmistoliiton retoriikassa esiintyvät ”tavalliset suomalaiset”.

– Meille kokoomuksessa tavallinen suomalainen on palkansaaja, joka tekee työtä. Meille kokoomuksessa yrittäjä, joka ottaa riskejä ja työllistää ja ehkä tekee konkurssin, on tavallinen suomalainen. Meille työpaikkansa menettänyt isä tai äiti on tavallinen suomalainen, meille opiskelija ja eläkeläinen on tavallinen suomalainen. Me emme todella jaottele ihmisiä näin, ja toivon, että tekään ette sitä tekisi, Päivärinta sanoi

Kansanedustaja huomautti, että 50 000 euroa ansaitsevat suomalaiset maksavat jo yli 60 prosenttia kaikista tuloveroista, vaikka heitä on vain 20 prosenttia palkansaajista.

Laboren laskelmien mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on hyötynyt ostovoiman kasvusta tällä hallituskaudella.

– On hyvä muistaa, että Suomi on velkaantunut voimakkaasti jo vuodesta 2009, ja pian peräti viiden miljardin korkomenot kiihdyttävät velkaantumista entisestään. Emme me voi enää jaella tukipaketteja sinne ja tänne. Suomi ei nouse verottamalla suomalaisia yhä köyhemmiksi. Se nousee työllä, se nousee yrittämisellä, ja se nousee talouskasvulla ja julkisen sektorin uudistamisella, Päivärinta sanoi.

Suomi nauttii vielä velkamarkkinoiden luottamuksesta, mutta tilanne voi muuttua nopeasti. Ranskan kehitys on vakava varoitus, taloustieteilijä Markku Stenborg sanoo näkökulmassaan.
Pitkittyneet terveysongelmat voivat vaikuttaa naisten työuriin ja sitä kautta laajemmin talouteen, Karoliina Partanen sanoo.
Hallituksen toivotaan tarttuvan ennen kaikkea työttömyyteen ja talouskasvuun.
Mainos