Suomessa on tulevien kuukausien aikana varauduttava aiempaa laajempaan sosiaalisen median häirintään, arvioi Turun yliopiston viestinnän tutkija Jukka-Pekka Puro.
– Tulevat 1–2 kuukautta ovat Suomessa Nato-keskustelun kannalta ajanjakso, jolloin kansallinen somehäirintä on todennäköisesti paitsi päämäärätietoisempaa, myös intensiivisempää kuin koskaan, Puro kirjoittaa Twitterissä.
Tutkijan mukaan häirintää tullaan tekemään kaikilla alustoilla, mutta erityistä huomiota tullaan kiinnittämään niihin, joilla on suora ja välitön yhteys ammatilliseen mediaan.
– Häirinnän tavoite on rikkoa konsensus, ja siinä sosiaalinen ja ammatillinen media tukevat toisiaan, Puro toteaa.
Häirinnässä voidaan käyttää hyväksi lepotilassa olleita tilejä, ”erikoisoperaation” alla luotuja tilejä tai vastaperustettuja tilejä. Puron mukaan intensiivinen häirintä on todennäköistä etenkin siinä tilanteessa, jos keskustelu on päätymässä Nato-myönteiseksi.
– Tiedämme aiempien somehäirintä-tutkimusten perusteella, millaisia tekniikoita yleensä käytetään, mutta etenkin kun kyseessä on sotaa käyvä maa, käsissä on pelottelulle, uhkailulle ja maalitukselle soveltuvaa materiaalia, jota maa jatkuvasti – osin tietoisesti – itse tuottaa.
Jukka-Pekka Puron mukaan avoimessa yhteiskunnassa ei voida automaattisesti olettaa, että keskustelua häiritään, mutta tutkijan mukaan suomalaisten tulee silti olla tietoisia kansallisen edun merkityksestä ja yhteenkuuluvuudesta.
– Suomi on myös hyvin valmis tekemään päätöksensä. Varautuminen valtiolliseen somehäirintään on vain viisautta, jotta teemme päätöksemme itsenäisesti.
Tulevat 1-2 kk ovat Suomessa #NATO -keskustelun kannalta ajanjakso, jolloin kansallinen #somehäirintä on todennäköisesti paitsi päämäärätietoisempaa, myös intensiivisempää kuin koskaan.
Siihen liittyen avaus. Ei "totuutena", vaan tilanteen ainutkertaisuuden tunnistaen.
(10)
— Jukka-Pekka Puro 🇺🇦 (@JiiPeePuro) April 4, 2022