Verkkouutiset

Ambulanssi ajaa HUSin Meilahden sairaala-alueen kyltin ohi Helsingissä 3. maaliskuuta 2021., LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomessa nyt 6242 koronakuolemaa – viikossa 93 lisää

Koronakuolleisuus asukasta kohden on viisinkertainen EU:n keskiarvoon nähden.

Suomessa on eiliseen sunnuntaihin (16.10.) mennessä raportoitu yhteensä 6 242 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Viimeisen viikon aikana tapahtuneita kuolemantapauksia on 93 kappaletta.

Asian nostaa esille Twitterissä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

– Koronakuolleisuus asukasta kohden viikolla 10.-16.10 oli Suomessa noin viisinkertainen EU:n keskiarvoon nähden, Lehtonen kirjoittaa.

Tviittinsä yhteyteen hän on jakanut graafin päivittäisistä koronakuolemista Suomessa ja Euroopan unionissa keskimäärin. Graafista on havaittavissa, että Suomessa kuolemantapaukset ovat lähteneet selvään nousuun syksyn aikana.

Suomessa tartuntamäärät ovat olleet rajussa kasvussa viime viikkoina. Koronakuolleisuus oli viisinkertainen EU:n keskiarvoon nähden jo viime viikolla. Myös sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on kasvussa, ja viime viikolla THL tiedotti sairaalahoidossa olevan noin tuhat koronapotilasta.

LUE MYÖS:
Sairaaloissa nyt jo tuhat koronapotilasta
Suomen koronakuolleisuus viisinkertainen EU:n keskiarvoon nähden

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)