Suomessa nähty ruskosuula on kuollut

Linnun vatsasta löytyi kalastuskoukku.
Ruskosuula kuvattiin Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turvan kannella. MIRKO MÄKINEN/RAJAVARTIOLAITOS
Ruskosuula kuvattiin Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turvan kannella. MIRKO MÄKINEN/RAJAVARTIOLAITOS

Suomessa havaittu ensimmäinen ruskosuula-lintulajin edustaja on kuollut. Asiasta kertoo Sveriges Radio.

Radiokanavan mukaan ruskosuula kuoli Ruotsissa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Sen ruuansulatuselimistöstä löytyi kalastuskoukku.

– Valitettavasti koukku oli hyvin syvällä, Tukholman riistalintujen pelastamiseen keskittyneen yhdistyksen puheenjohtaja Viktor Persson sanoi radiolle.

Suomen ensimmäinen ruskosuula havaittiin maanantaina ulkomerellä Helsingin edustalla. Myöhemmin linnuista tehtiin havaintoja myös Ruotsiin matkanneen risteilylaivan kannella.

Ruskosuula pesii trooppisilla valtamerillä. Eurooppaa lähimmät pesimäpaikat ovat Punaisenmeren saarilla ja Kap Verdellä. Lajia on havaittu satunnaisesti Atlantin rannikolla esimerkiksi Portugalissa ja Espanjassa, ja viime vuosina havaintoja on tehty myös Ranskassa, Brittein saarilla, Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa ja toissa syksynä myös Ruotsissa.

Itämerellä ruskosuulaa ei ole havaittu aikaisemmin.

LUE MYÖS:
Suomessa tehty havainto uudesta lintulajista

Tutkijat tekivät uuden havainnon punkkien siirtymisestä ihmisiin.
Jättiputkien torjunta kannattaa aloittaa kasvien ollessa vielä pieniä.
Steriilit koirashyttyset eivät pistä ihmistä, eivätkä levitä tauteja.
Mainos