Suomessa EU:n toiseksi korkein työttömyys

EU-maiden työttömyysaste oli toukokuussa 5,9 prosenttia.
Ihmisiä kaupungilla Helsingissä., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ihmisiä kaupungilla Helsingissä., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Euro- ja EU-maiden työttömyyskehitys on pysynyt vakaana viime vuoteen verrattuna.

Euroalueen kausitasoitettu työttömyysaste oli toukokuussa 6,3 prosenttia, kertoi EU:n tilastoviranomainen Eurostat keskiviikkona. Viime vuonna vastaavaan aikaan se oli 6,4 prosenttia.

Koko EU:n alueella kausitasoitettu työttömyysaste oli toukokuussa 5,9 prosenttia, kun se vuosi sitten vastaavaan aikaan oli 6,0 prosenttia.

Eurostat arvioi, että EU:ssa oli toukokuussa työttömänä hieman yli 13 miljoonaa ihmistä, joista euroalueen maissa noin 10,8 miljoonaa ihmistä.

Viime vuoden toukokuuhun verrattuna työttömyys laski EU:ssa 23000:lla ja euroalueella 168000:lla.

EU-alueella oli toukokuussa työttömänä vajaat 2,9 miljoonaa alle 25-vuotiasta nuorta, joten nuorten työttömyysaste oli 14,8 prosenttia.

EU-maista työttömyys on matalinta Maltalla (2,7 prosenttia) ja Tšekissä (2,8 prosenttia). Korkein työttömyysaste löytyy puolestaan Espanjasta (10,8 prosenttia). Suomen työttömyys oli toukokuussa EU-maiden toiseksi korkein: 9,0 prosenttia.

Ekonomistien mukaan on merkittävää, että viennin veto ei tule vain yhdestä toimialasta tai markkinasta.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Vuositasolla työttömyys on ollut laskussa edellisen kerran vuonna 2022, ekonomisti Jukka Appelqvist toteaa.
Mainos