Uusi valtakunnallinen radiokanava POPfm aloittaa lähetyksensä tänään. Kuvassa juontajakolmikko Essi Unkuri (vasemmalla), Lassi Hurskainen (toinen oikealta) ja Matti Roth (oikealla) sekä kanavapäällikkö Cia Heritty (toinen vasemmalta). Kuva: Timo Pyykönen

Suomessa aloittaa uusi valtakunnallinen radiokanava

Kanava aloittaa Yleltä vapautuneelta taajuudella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa aloittaa tänään 16. huhtikuuta uusi kaupallinen radiokanava POPfm. Kanavan kuuluvuusalue kattaa koko Suomen.

Yle Puheelta vapautuneen taajuuden toimiluvan uusi haltija on Mad Men Media Oy. Tiedotteensa mukaan yritys haluaa haastaa Suomessa vallitsevan, kahden suuryrityksen muodostaman duopolin kaupallisella radiokentällä.

Kanavan musiikkikattaukseen lukeutuu sekä kotimaisia että ulkomaisia hittejä aina 1990-luvulta tähän päivään. Kanavan konsepti on suunniteltu kuuntelijalähtöisesti ja Suomen markkina-alue tutkittu huolellisesti. Taustatiimissä vaikuttaa joukko pitkän linjan radio-osaajia Suomesta ja Ruotsista.

– Tavoitteenamme on tarjota raikas kanavavaihtoehto sekä suomalaiselle yleisölle että mainostajille. Suunnitelmamme on rakentaa POPfm:stä yksi maan johtavista valtakunnallisista kanavista”, kertoo Mad Men Media Oy:n toimitusjohtaja Mattias Gustavsson tiedotteessa.

POPfm:n juontajina aloittavat Matti Roth, Lassi Hurskainen ja Essi Unkuri.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)