Suomen tuottavuus laahaa muiden perässä – ”Tälle pitäisi tehdä jotain”

Aki Kangasharju huomauttaa, että pelkät työllisyystoimet eivät riitä.
Ihmisiä Helsingin Senaatintorilla. Arkistokuva. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Ihmisiä Helsingin Senaatintorilla. Arkistokuva. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan toimitusjohtajan Aki Kangasharjun mukaan Suomessa on mietittävä, miten saamme tuottavuuden kasvuun.

– Tuottavuuden taso on Suomessa heikko ja kasvu on heikompi kuin verrokkimaissa. Tälle pitäisi tehdä jotain, Kangasharju sanoi tiistaina Etlan tiedotustilaisuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tilaisuudessa esiteltiin tuore Etlan suhdanne-ennuste. Sen mukaan Suomen talous on jäämässä tänä vuonna euroalueen surkeimmaksi suoriutujaksi.

Suomen bruttokansantuote (bkt) supistuu tänä vuonna 0,2 prosenttia eli jää käytännössä viime vuoden tasolle.

Ensi vuonna bkt kasvaa ennusteen mukaan 1,4 prosenttia. Kansainvälinen kysyntä ei riitä vetämään vientiä kasvuun vielä tänä vuonna. Investoinnit supistuvat edelleen.

Työttömyysaste nousee tänä vuonna kahdeksaan prosenttiin, mutta laskee jo ensi vuonna 7,6 prosenttiin. Kangasharju kiitti tilaisuudessa Petteri Orpon (kok.) hallitusta ansiokkaasta työmarkkinoiden uudistamisesta.

Samalla hän huomautti, että pelkkä työllisyyden parantaminen ei riitä vaan tarvitsemme myös toimia tuottavuuden parantamiseksi.

Poimintoja videosisällöistämme

– Nyt on seuraavan askeleen vuoro. Nyt on mietittävä, miten saadaan tuottavuus kasvuun.

Pääministeri Petteri Orpo on julkisuudessa kutsunut yhteiskunnan eri osa-alueiden toimijoita keksimään ja esittämään konkreettisia ideoita, miten hallitus voisi vielä nopeuttaa toimia kasvun piristämiseksi.

– Nämä ehdotukset konkretisoituvat ensi kevään puoliväliriihessä. Odotukset tälle riihelle ovat kasvamassa, koska tarve [kasvun saamiselle] on ilmeinen, Kangasharju totesi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tilaisuudessa Kangasharju myös huomautti, että vuodesta 2015 lähtien Suomen talouskasvu on perustunut lähes yksinomaan työllisyyteen.

–  Se osoittaa sen, että useat hallitukset ovat tehneet hyvää työllisyyspolitiikkaa, mutta tuottavuuspolitiikka on jäänyt piippuun.

LUE MYÖS:
Suomi on jäämässä euroalueen alisuoriutujaksi

Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää eläkkeelle toukokuussa.
Rahaministerin mukaan harvat ovat valmiita säästämään omistaan.
Lisätyöstä saadusta korvauksesta suurin osa voi mennä veroihin.
Mainos