Suomen turvallisuutta on totuttu arvioimaan puolustuskyvyn, rajaturvallisuuden, huoltovarmuuden ja kriittisen infrastruktuurin kautta. Niitä kaikkia on vahvistettava määrätietoisesti. Tulevien vuosien turvallisuudessa meidän on kuitenkin kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota myös siihen, mitä tapahtuu ihmisten mielissä.
Informaatiovaikuttamisesta on tulossa yhä keskeisempi osa valtioiden välistä kamppailua. Sen tavoitteena ei välttämättä ole saada suomalaisia uskomaan yhtä suurta valhetta. Paljon vaarallisempaa on pyrkiä heikentämään luottamusta, lisäämään epävarmuutta, kärjistämään vastakkainasettelua ja horjuttamaan yhteiskunnan päätöksenteko- ja toimintakykyä.
Tekoäly tekee tästä vaikuttamisesta aikaisempaa nopeampaa, halvempaa ja vaikeammin tunnistettavaa. Väärennettyä kuvaa, ääntä ja videota voidaan tuottaa valtavia määriä ja kohdentaa eri ihmisryhmille eri tavoin. Samalla sosiaalisen median algoritmit suosivat usein sisältöjä, jotka herättävät voimakkaita tunteita. Tulevaisuuden informaatiovaikuttamisessa juuri tunteet ovat yksi keskeinen taistelukenttä.
Siksi psykologinen turvallisuus ja henkinen kriisinkestävyys eivät ole turvallisuuspolitiikan pehmeää reunaa. Ne ovat osa kansallista puolustuskykyämme. Yhteiskunta voi olla teknisesti toimintakykyinen ja silti henkisesti horjutettu, jos ihmiset eivät enää tiedä, mihin luottaa, yhteinen tilannekuva hajoaa ja epävarmuus alkaa ohjata käyttäytymistä.
Suomella on tässä vahvuuksia, joista kannattaa pitää kiinni. Luottamus, koulutus, vapaa media, toimivat instituutiot, maanpuolustustahto ja suomalainen kokonaisturvallisuuden malli muodostavat vahvan perustan. Juuri siksi niitä voidaan myös pyrkiä horjuttamaan. Luottamus on kansallinen turvallisuusvara, eikä sitä saa pitää itsestäänselvyytenä.
Henkinen kriisinkestävyys rakennetaan ennen kriisiä. Se syntyy kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, järjestöissä ja yhteisöissä. Se rakentuu medialukutaidosta, sivistyksestä, yhteisöllisyydestä ja ihmisten kyvystä sietää epävarmuutta. Myös uni, liikunta, läheiset ihmiset ja tavallisen arjen jatkuvuus ovat lopulta turvallisuustekijöitä, koska kriisissä yhteiskunnan toimintakyky riippuu ihmisten toimintakyvystä.
Tässä poliittisella johtajuudella on erityinen vastuu. Epävarmuuden keskellä ihmisille on kerrottava rehellisesti, mitä tiedämme, mitä emme tiedä ja mitä tilanteessa tehdään. Johtajuuden tehtävä ei ole luvata, ettei mitään pahaa tapahdu. Johtajuuden tehtävä on vahvistaa luottamusta siihen, että Suomi on valmistautunut ja että vaikeistakin tilanteista selvitään.
Suomen on siksi vahvistettava henkistä puolustustaan yhtä suunnitelmallisesti kuin muutakin varautumistaan. Tarvitsemme vahvempaa strategista viestintäkykyä, parempaa kykyä tunnistaa informaatiovaikuttamista, vahvaa medialukutaitoa sekä viranomaisten, median, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyötä. Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että luotettava tieto tavoittaa suomalaiset nopeasti myös häiriötilanteissa.
Vahva Suomi rakentuu kokonaisuudesta. Tarvitsemme uskottavan puolustuksen, turvalliset rajat, kestävän talouden, vahvan huoltovarmuuden ja teknologista osaamista. Niiden rinnalla tarvitsemme kansakunnan, joka säilyttää toimintakykynsä myös silloin, kun sitä yritetään horjuttaa.
Suomen turvallisuuden seuraava kehitysaskel on ymmärtää entistä vahvemmin, että turvallisuus ratkaistaan myös ihmisten mielissä. Henkisesti vahvaa kansakuntaa on vaikea horjuttaa, koska se tunnistaa vaikuttamisen, kestää epävarmuutta eikä menetä luottamustaan ensimmäisessä vastoinkäymisessä.
Turvallisuuspolitiikassa Suomen pitää olla mieluummin askeleen edellä kuin askeleen jäljessä. Meidän on rakennettava yhteiskuntaa, joka ei ainoastaan varaudu kriiseihin vaan kestää ne myös henkisesti.
Vahva puolustus suojaa Suomea ulkoa. Vahva henkinen kriisinkestävyys pitää Suomen koossa sisältä. Molempia tarvitaan, jotta Suomi säilyy turvallisena, toimintakykyisenä ja yhtenäisenä myös vaikeina aikoina. Tämän vahvistaminen on Suomelle turvallisin suunta.