Vierailin hetki sitten kokoomuksen eurooppalaisen kattopuolueen European People´s Partyn kongressissa Romanian pääkaupunki Bukarestissa. Europarlamenttivaaleihin valmistautuvan EPP:n kongressissa hyväksyttiin yhteinen (eurovaali)manifesti ja taputettiin komission nykyinen puheenjohtaja Ursula von der Leyen puolueen kärkiehdokkaaksi tavoittelemaan jatkokautta komission johdossa.
Suomen pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Petteri Orpo johti kokoomuksen delegaatio suvereenilla otteella. Sivusta kokouspäiviä seuranneena olen pannut tyytyväisenä merkille, miten vaikutusvaltainen asema kokoomuksella EPP:ssä on. Pääministeri Orpon kokousväelle pitämän puheen spontaanit aplodit puhuvat puolestaan.
Kokouksen kulisseissa käydään kuitenkin jo kovaa sisäistä peliä niin tulevan parlamentin kuin komission sekä muiden instituutioiden avainpaikoista ja kiinnostavista tehtävistä. Mahdolliset tulevat europarlamentaarikot pohjustavat itselleen mieleisiä valiokuntia ja eri maiden EPP-delegaatiot kuulostelevat, mitkä komissaarisalkut kiinnostelevat mitäkin maita. Luonnollisesti myös EPP:n itsensä sisällä käydään vallasta ja asemasta jatkuvaa vääntöä ja erilaiset äänestämisestä pidättäytymiset näyttelivät tässäkin kokouksessa rooliaan.
Istun tätä kirjoittaessani Varsovan lentokentällä paluumatkalla Bukarestista ja jäin pohtimaan, mikä olisi Suomen kannalta relevantein ja painavin tavoiteltavissa oleva komissaarinsalkku. Nykyinen komissaarimme Jutta Urpilainen (sd.) kantaa niin kutsuttua Afrikka-komissaarin salkkua, jonka painoarvo on koronakriisin ja Ukrainan sodan seurauksena jäänyt valitettavasti vähäisemmäksi kuin ainakin minä toivoin. Euroopan unionilla nimittäin pitäisi olla merkittävästi vahvemmat suhteet Afrikan ja Etelä-Amerikan maihin, joissa Kiina ja Venäjä huseeraavat täyttä häkää.
Tulevan komission toimikaudella Suomen kannalta merkittäviä ja realistia salkkuja on useita. Lopputulokseen vaikuttavat EPP:n sisäiset poliittiset väännöt ja lehmänkaupat, eri maiden tekemä pohjatyö, tulevan puheenjohtajan omat painotukset sekä tietysti Euroopan parlamentin näkemykset ja lopulta europarlamenttivaalien lopputulos. Myös ehdokkailla on väliä – kovalle ehdokkaalle on helpompi saada painavampi salkku. Onneksi Suomella ja kokoomuksella on europarlamenttivaalien jälkeen useita enemmän kuin päteviä ehdokkaita, joista valita. Hygieniasyistä en mene nimiin tarkemmin.
Mutta salkkuun otan kantaa.
Mielestäni Suomen ja kokoomuksen olisi järkevää tavoitella energiapääosaston vastuulleen poliittisesti ottavan komissaarin tehtävää. Eli energiakomissaarin salkkua. Tähän on ainakin kolme keskeistä syytä:
1) Ilmasto- ja energia-asiat ovat Orpon hallitusohjelmassa keskeisesti esillä ja Suomi asettaa tällä hetkellä kilpailukykynsä suurelta osin puhtaan energian varaan. Sama koskee Euroopan unionia laajemminkin: EU-maiden kasvu laitetaan suurelta osin puhtaan ja uusiutuvan energian luomien odotusten varaan.
2) Energia-alan sääntelystä suurin osa tulee tällä hetkellä EU-tasolta ja tarvitsemme kykyä vaikuttaa voimakkaasti sen suuntaan tulevalla toimikaudella. Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) julkilausuma tavoite puhtaan energian suurvallasta vaatii erittäin vahvaa otetta EU:n energia- ja ilmastopolitiikasta.
3) EU-instituutioiden ymmärrys pohjoismaisista energiaratkaisuista on puutteellinen. Meidän on luonnollisesti ratkaistava Keski-Euroopan riippuvuus fossiilisista polttoaineista, mutta samalla mahdollistettava pohjoisten jäsenmaiden paikallisiin oloihin sopivat ratkaisut. Yksi takki ei sovi kaikkien päälle, vaikka kuinka kiskoisi.
Suomessa ymmärretään, ettei energiapolitiikkaa kannata mikromanageroida. Toistaiseksi tehokkaimmat ratkaisut ovat olleet yhteisten sitovien päämäärien asettaminen ja markkinoiden ohjaus haluttuun suuntaan eri ratkaisuilla. Kun mennään detaljitasolle, alkaa syntyä enemmän ongelmia kuin tuloksia.
Kokoomuksessa epäilemättä pohditaan tällä hetkellä varteenotettavia ja realistisia vaihtoehtoja tavoiteltavasta salkusta ja potentiaalisesta komissaarista. Energiakomissaarin salkku kuuluu mielestäni pohdittavien joukkoon niin puhtaan kansallisista intresseistä kuin laajemmin EU:n kokonaisedun näkökulmasta. Mikäli Suomi tai joku muu pohjoinen jäsenmaa ei lähde tavoittelemaan aktiivisesti energiakomissaarin salkkua, voi se päätyä esimerkiksi ydinvoimaa periaatteellisista syistä vastustavien tai bioenergiaan asenteellisesti suhtautuvien EU-maiden käsiin.
Pahimmillaan hintalappu Suomen ja EU:n kilpailukyvylle voi olla kova.
