Suomen Murmanskin konsulaatin edustalla osoitettiin mieltä

Konsulaatin aitaan kiinnitettiin aiemmin uhkaava juliste.
Mielenosoittajat vastustivat Suomen Nato-jäsenyyttä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Mielenosoittajat vastustivat Suomen Nato-jäsenyyttä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Suomen Murmanskin konsulaatin edessä järjestettiin lauantaina mielenosoitus.

Asiasta uutisoi venäläinen Severpost-sivusto.

Mielenosoittajat vastustivat Suomen Nato-jäsenyyttä. Heidän mukaansa Suomen tulisi sen sijaan suojella maan Venäjä-suhteita.

Mielenosoittajilla oli mukanaan Nato- ja Suomi-vastaisia julisteita ja lippuja.

Aiemmin samalla viikolla konsulaatin aitaan kiinnitettiin uhkaava Nato-vastainen juliste. Julisteessa toimipisteen johtavan virkamiehen Lari Peltosen päähän oli muokattu natsiupseerin hattu ja aseen tähtäinristikko.

Pääministeri haluaa muutoksen EU-tasolla siihen, että venäläisille myönnetään yhä satoja tuhansia turistiviisumeja.
Maan keskimääräinen tuotanto oli syyskuussa noin 8,6 miljoonaa barrelia päivässä.
Henri Vanhanen vaatii Suomen puolustusteollisuudelle valtakunnallista turvallisuusarviota.
Mainos