Vaikka etätyön suosio on hienoisessa laskussa, suomalaiset tekevät yhä vähemmän ja lyhyempiä matkoja kuin ennen pandemiaa.
Asia ilmenee Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin henkilöliikennetutkimuksesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin syksyllä 2024.
Vastaajista etätöitä teki 30 prosenttia. Vuotta aiemmin osuus oli 35 prosenttia.
Vaikka etätyö on hieman vähentynyt, se on edelleen yleisempää kuin ennen pandemiaa. Vuonna 2016 etätyötä teki 22 prosenttia työssäkäyvistä.
Keskimäärin suomalaiset tekivät 2,4 kotimaanmatkaa vuorokaudessa ja liikkuivat näillä matkoillaan 35 kilometriä. Vuonna 2016 vastaavat luvut olivat 2,9 matkaa ja 40 kilometriä päivässä.
Kotimaanmatkoista 30 prosenttia liittyi ostoksiin tai asiointiin, 30 prosenttia vapaa-aikaan ja 28 prosenttia työhön tai koulutukseen.
Erityisesti ostos- ja asiointimatkojen osuus on palannut pandemiaa edeltäneelle, vuoden 2016 tasolle. Osuus nousi neljä prosenttiyksikköä syksystä 2023. Työhön ja koulutukseen liittyvät matkat vähenivät kolme prosenttiyksikköä, mutta on samalla tasolla kuin syksyllä 2016.
– On kiinnostavaa, että ostos- ja asiointimatkat ovat palautuneet, mutta esimerkiksi työhön liittyvät matkat eivät. Tämä viittaa siihen, että arjen tarpeet ohjaavat liikkumista yhä enemmän, toteaa erityisasiantuntija Hanna Strömmer tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan henkilöauto on edelleen suomalaisten yleisin kulkutapa. Syksyllä 2024 kotimaanmatkoista 58 prosenttia tehtiin henkilöautolla kuljettajana tai matkustajana. Toiseksi yleisin kulkutapa oli jalankulku, jonka osuus oli 20 prosenttia.
Henkilöauton käyttö kasvoi syksystä 2023 kolme prosenttiyksikköä, kun taas kävelyn osuus väheni. Kulkutapojen osuudet ovat karkeasti samalla tasolla kuin vuonna 2016 ennen pandemiaa, mutta joukkoliikenteen ja pyöräliikenteen osuudet ovat hivenen nousussa.





