Joulukinkun paistoa vuonna 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomalaiset listasivat tärkeimmät jouluruoat

Perinteiden halutaan jatkuvan, eikä joulupöytään kaivata uutuuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tänä jouluna suomalaisten uuneissa paistuu noin miljoona kinkkua, yhteensä yli viisi miljoonaa kiloa. Suomalaiset eivät kaipaa joulupöytään uutuuksia, vaan luottavat tuttuun ja turvalliseen, HKFoodsin joulututkimus kertoo.

Noin 80 prosenttia suomalaisista aikoo syödä kinkkua jouluna. Suosituin kinkku on 3–5 kiloinen luuton juhlakinkku ja pienten alle kolmekiloisten kinkkujen suosio kasvaa vuosi vuodelta.

Myös kypsien kinkkujen sekä viipaleiden ostaminen jatkaa kasvuaan, kertoo HKFoodsin lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen tiedotteessa. Noin joka seitsemäs ostaa joulukinkun valmiina kypsinä viipaleina.

Tänä vuonna jouluaatto osuu keskelle viikkoa, ja voi tuoda mahdollisuuden tavallista pidempään vapaiden jaksoon. Ruoasta ei haluta tinkiä, sillä tärkeintä joulussa on kyselyn vastaajille hyvä ruoka ja herkuttelu. Joulun jälkeen lopun kinkun voi jalostaa uusiksi ruoiksi, kuten karamellipossuksi tai joulukinkkupizzaksi.

Suomalaiset suhtautuvat jouluun perinteiden kautta. Kinkku on edelleen joulupöydän kiistaton ykkönen, kakkossijaa pitää porkkanalaatikko, pronssisijan ottaa joulupuuro ennen lanttulaatikkoa.

Liha kuuluu joulupöytään monessa muodossa. Lähes joka viidennessä kodissa on karjalanpaistia, joka viides tarjoilee maksalaatikkoa, 18 prosenttia paistaa lihapullia ja 13 prosenttia herkuttelee kalkkunalla.

Graavilohen kattaa pöytään 45 prosenttia suomalaisista. Sen sijaan lipeäkala on enää harvojen herkku, sitä löytyy vain neljän prosentin joulupöydästä.

– Tutkimuksemme mukaan suomalaisille joulussa tärkeintä ovat hyvä ruoka ja yhdessäolo läheisten kanssa. Tutuissa tavoissa ja mauissa on jotain lohdullista, ja juuri se tekee joulusta niin merkityksellisen. Saimme vastaajilta selkeän viestin ”En halua joulupöytään mitään uutuuksia”. Se kiteyttää suomalaisen joulumielen paremmin kuin mikään muu. Joulu halutaan viettää tuttujen makujen ja perinteiden äärellä, kertoo Järvinen.

Joka neljäs suomalainen ei kuitenkaan tiedä tarkasti, kuinka kauan kinkkua tulisi paistaa. Yli puolet arvelee paistamisen kuluttavan paljon sähköä, vaikka todellisuudessa esimerkiksi viiden kilon kinkun paistaminen maksaa alle euron, jos sähkön hinta olisi 25 senttiä/ kWh. Liki puolet, 46 prosenttia kotikokeista ei tiedä, kuinka kauan pakastekinkun pitää antaa sulaa jääkaapissa.

HKFoodsin jouluruokakysely toteutettiin joulun 2024 aikana ja siihen vastasi Suomessa 800 henkilöä. Kyselyn toteutti Crowst. HKFoodsin teettämään, tutkimusyhtiö Bilendin toteuttamaan joulukinkkukyselyyn vastasi 1000 18–75 -vuotiasta Suomessa asuvaa henkilöä marraskuussa 2024.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)