Suomalainen Hesburger-pikaruokaketju on avannut ensimmäisen ravintolansa Romaniassa. Maan toistaiseksi ainoa Hesburger-ravintola sijaitsee Râmnicu Vâlcean kaupungissa. Pikaruokaketju kertoo asiasta tiedotteessa.
Hesburger Râmnicu Vâlcea työllistää 30 työntekijää. Ravintolaan on ketjun mukaan investoitu 300 000 euroa.
– Olemme tutkineet Romanian pikaruokamarkkinoita ja maassa on paljon potentiaalia. Meillä on vankka kokemus laajentumisesta Euroopassa, erityisesti Baltian maissa ja Bulgariassa, kansainvälisten asioiden kehitys- ja markkinointijohtaja Ieva Salmela kertoo tiedotteessa.
– Käymme parhaillaan neuvotteluja uusien ravintoloiden avaamisesta useissa Romanian kaupungeissa, muun muassa pääkaupunki Bukarestissa. Tavoitteenamme on avata Romaniaan ensimmäisen vuoden aikana kymmenen uutta Hesburger-ravintolaa yli kahdeksan miljoonan euron investoinneilla, Ieva Salmela jatkaa.
Hesburger toimii tällä hetkellä yhdeksässä eri maassa. Yrityksellä on tällä hetkellä Suomessa 274 toimipaikkaa, Liettuassa 61, Virossa 51, Latviassa 51, Bulgariassa 29, Ukrainassa seitsemän, Saksassa kaksi, Puolassa yksi ja Romaniassa yksi.