STM: Lasten kotihoidon tuki valtion maksettavaksi

Lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kustannusten siirtäminen kunnilta valtiolle toisi kunnille tuntuvat säästöt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kunnilla on tällä hetkellä yli 500 lakisääteistä tehtävää ja lähes tuhat velvoitetta. Hallitus linjasi rakennepoliittisessa ohjelmassaan, että kuntien tehtäviä ja velvoitteita puretaan yhden miljardin euron kustannuksia vastaavasti.

Valtiovarainministeriö pyysi ministeriöiltä syyskuun loppuun mennessä ehdotukset omien hallinnonalojensa kuntia koskevien velvoitteiden vähentämisestä.

Sosiaali- ja terveysministeriön vastauksen mukaan arvioitavia tehtäviä oli yli 200 ja niihin liittyviä velvoitteita yli 500. Noin kaksi kolmasosaa perustuu peruspalveluohjelmaan, puolet tehtävistä on lakisääteisiä ja määrärahasidonnaisia.

Ministeriön mukaan yli 500 tehtävän ja velvoitteen osalta jouduttiin toteamaan, ettei niitä voida poistaa. Yli 50 tehtävän ja velvoitteen poistaminen vaarantaisi ihmisten yhdenvertaisuuden toteutumista, noin 250 tehtävän poistaminen perusoikeuksia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä ja velvoitteissa on kuitenkin ministeriön mukaan tehostamisen varaa. Terveyskeskusten kehittäminen ja ensihoitopalveluiden ja opiskelijahuollon järjestäminen ovat listan kärjessä.

Digiarkisto säästää kuluja

Konkreettinen poistettava tehtävä seuraa asiakastietolain muutoksesta ensi vuonna. Kuntien ei tarvitse enää arkistoida paperisia asiakirjoja, vaan potilastiedot arkistoidaan sähköisesti Kanta-arkistoon. Kustannusvaikutus olisi ensi vuonna 31 miljoonaa ja 2015 alkaen 94 miljoonaa.

Jonkin verran karsittavaa löytyy lääkärintodistusten kirjoittamisesta. Joissakin sairauksissa päätös potilaan lääkkeiden erityiskorvattavuudesta voisi perustua erikoissairaalan tutkimuksiin. Kustannussäästö olisi puoli miljoonaa euroa.

Ministeriön mukaan useiden velvoitteiden siirtämistä yksityiselle toimijalle estää velvoitteen viranomaistehtävän luonne. Yksityisten palvelujen tuottajien tilojen ja laitteiden tarkastuksen voisi kenties siirtää aluehallintovirastolle. Kustannussäästöksi arvioidaan 550 000 euroa vuodessa.

Kemikaalivalvonta jo siirretty

Kunnilta voisi STM:n vastauksen mukaan siirtää valtiolle tai tuomioistuimelle joitakin lastenvalvojalle säädettyjä, sosiaalihuoltolakiin sisältyviä tehtäviä kuten isyyden selvittäminen ja vahvistaminen sekä elatusavun vahvistaminen. Samoin lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kustannusten korvaaminen.

Kustannussäästö isyyden vahvistamisesta olisi 800 000 euroa ja lapsen elatusavun vahvistamisesta 1,6 miljoonaa ja lasten kotihoidon tuen kustannusten siirtämisestä valtion maksettavaksi 353 miljoonaa.

Kemikaalilain mukaisten, erityisosaamista vaativien valvontatehtävien siirtäminen pois kunnilta Tukesille tuo säästöjä 625 000–1 625 000 euroa vuodessa. Tähän liittyvä lainsäädäntö on jo valmis ja tehtävät siirretty syyskuun alusta 2013.

Lue myös:

Opetusministeriö siirtäisi koulutusta valtiolle

Työministeriö ei löydä kovin paljoa karsittavaa

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)