Verkkouutiset

Viron ja Venäjän raja Narvassa. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Sotaa pakenevat ukrainalaiset jääneet jumiin Venäjälle

Viron poliisin mukaan itärajan yli pääsevät pakolaiset ovat erittäin uupuneita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Monille ukrainalaisille pitkä ja uuvuttava matka Venäjän halki on ollut ainoa tapa paeta sotaa länteen. Pääsy Venäjältä Eurooppaan maarajojen kautta on kuitenkin vaikeutunut, joten samalla myös monet sotapakolaiset ovat jääneet rajalla jumiin Venäjän puolelle.

Asiasta kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR.

Viron Luhamaan raja-asemalle saapuu päivittäin noin 200-300 sotapakolaista.

– Ihmiset ovat erittäin väsyneitä, todella uupuneita. Viimeisimpien tietojen mukaan he odottavat Venäjän puolella jonossa kolme tai neljä päivää avoimen taivaan. Suojina heillä on vain jonkinlaiset muovit tai sadetakit. Hyvin uupuneita ja nälkäisiä ihmisiä tulee, heidän sormet ja varpaat ovat jäässä, kuvailee rajapäällikkö Peter Maran Viron poliisi- ja rajavartiolaitokselta.

Hän kertoo, että pakolaisille on tiettävästi tarjottu Venäjällä Petserin puolella ruoka-apua paikallisen luostasin avustuksella. Viroon pääseville viranomaiset tarjoavat rajalla kuumaa teetä ja ruokaa. Heidät ohjataan myös majoitukseen lepäämään.

Olosuhteet Venäjän puolella ovat kuitenkin karut.

– Vietimme neljä päivää taivasalla. Meille annettiin puulavat ja nukuimme niiden päällä. Lapsien kanssa liikkeellä olevat pääsivät huoltoasemalle, kertoo sotaa pakeneva Aleksandr.

Rajan yli pääsevät sotapakolaiset ryntäävät ERR:n mukaan heti linja-autoihin.

Peter Maran kertoo, että valtaosa sotapakolaisista ei jää Viroon. He suuntaavat pääasiassa Puolaan ja Slovakiaan. Monet Itä-Ukrainan miehitystä paenneet yrittävät päästä myös takaisin kotimaahansa Ukrainan hallitsemille alueille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)