Ukraina on hitaasti voittamassa sodan Venäjää vastaan, mutta aiheuttaa itselleen turhia ongelmia kotirintamalla. Näin arvioi kuluneen viikon tapahtumia australialainen evp-kenraali, modernin sodankäynnin asiantuntija Mick Ryan. Hän seuraa Ukrainan sotaa Substack-uutiskirjeessään.
Australialainen pitää suurena vahinkona puolustusministeri Myhailo Fedorovin erottamista osana presidentti Volodymyr Zelenskyin ajamaa hallituksenvaihdosta. Vaikka päätöksellä voikin olla sisäpoliittinen logiikkansa, Ryan kirjoittaa, on uudistusmielisen ja maan innovatiivisen sodankäynnin keskeisenä arkkitehtina pidetyn Feodorovin syrjäyttäminen riski Zelenskyiltä.
Fedorovin välit Ukrainan asevoimien johtoon olivat tunnetusti huonot, mutta ministeri nautti etenkin eurooppalaisten liittolaisten luottamusta.
– Ja on sanomattakin selvää, että juuri kun Zelenskyi näyttää onnistuneen lähes ihmeen lailla vakauttamaan suhteensa Yhdysvaltain presidenttiin, hän on tehnyt jotain, mikä saattaa jälleen antaa (Donald) Trumpille aiheen epäillä tämän johtajuutta, Ryan varoittaa.
– Sota, jonka Ukraina tällä hetkellä on voittamassa teknologian saralla, voidaan yhä hävitä poliittisesti, sekä kotimaassa että niiden liittolaisten keskuudessa, jotka nyt huolestuneina seuraavat Kiovan sisäisiä konflikteja, hän kirjoittaa myöhemmin uutiskirjeessään.
Suositun puolustusministerin erottaminen on Ryanin mukaan ”itse aiheutettu haava” hetkenä, jolloin Ukraina on pakottanut Venäjän puolustuskannalle. Kremlillä on edessään strateginen dilemma, australialainen toteaa.
– Moskova ei voi samanaikaisesti puolustaa Krimiä, varjolaivastoaan, jalostamoitaan ja pääkaupunkiaan Ukrainan laajenevalta drooni- ja ohjusiskujen kampanjalta ilman, että se joutuu siirtämään joukkoja pois muualta. Tällä viikolla kaikki neljä olivat yhtä aikaa paineen alla. Selkein todiste tämän kuvion aiheuttamasta paineesta oli Rubicon-yksikön vetäminen pois etulinjasta.
Ukrainan uutena haasteena on lisäksi Yhdysvaltojen ja Iranin välisten jännitteiden puhkeaminen uudelleen. Trump ehti Naton Ankaran huikkokokouksessa jo luvata Ukrainalle luvan valmistaa Patriot-ohjuksia, mutta Iranin sodan viimeaikainen eskaloituminen vaatinee nyt Valkoisen talon täyden huomion.
– Venäjän nykyisistä ongelmista , polttoainepulasta, eliitin kasvavasta tyytymättömyydestä ja pysähtyneestä maahyökkäyksestä huolimatta nyt ei ole oikea hetki lännen päättäväisyyden horjua, Ryan painottaa.