Asunnon yksityisnäyttö Helsingissä. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Sota, korot ja inflaatio puraisivat asuntokauppaa

Pudotusta oli lokakuussa peräti 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät juuri päättyneessä lokakuussa 706 käytettyjen ja 29 uusien asuntojen ja kiinteistöjen kauppaa, yhteensä siis 735 kauppakappaletta. Vertailulukuun eli viime vuoden lokakuun kauppamäärään (1076) verrattuna laskua tuli siten noin 30 prosenttia.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä arvioi, että kahden seuraavan vuosineljänneksen aikana asuntokaupassa nähdään pitkän ajan keskiarvoa hiljaisempi jakso.

– Sota, arjen inflaatio ja kallistunut rahan hinta ovat varsin tehokas kombinaatio iskemään kiilaa kotitalouksien investointihalukkuuteen, Kyhälä sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa tarvevetoiset kaupat tehtiin lokakuussa ja tullaan tekemään talvenkin aikana.

– Yli 730 asiakasta vaihtoi uuteen kotiin lokakuussa, ja päälle tulee vuokravälitys, jossa lokakuu oli edellisvuotta vilkkaampi. Uusien asuntojen tarjonnan väheneminen on kuitenkin osaltaan omiaan vähentämään asuntokauppaa, samoin kuin sijoittaja-asiakkaiden varovaisuus, Kyhälä sanoo.

Ensiasunnon ostajien osuus kaikista lokakuussa tehdyistä kaupoista nousi yli neljännekseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)