Talousennusteet eivät lupaa mairittelevia kasvulukuja Suomelle ensi vuonna. Lähes viikoittain saamme lukea irtisanomisuutisia. Tilanne on haastava maailmallakin, mutta ei aivan niin synkkä kuin Suomessa.
Vientimme on kasvanut hitaammin kuin jopa kriisimaa Kreikan. Hallitus tekee voitavansa velkaantumisen pysäyttämiseksi ja vauhdittaakseen uuden kasvun syntymistä. Pelialasta toivotaan uutta Nokiaa.
Riippuen kommentoijasta pelastukseksi huudetaan toisaalta julkista elvytystä, toisaalta työmarkkinoiden joustavoittamista. Erityisesti yrittäjäpiireissä on haettu kasvun eväitä muun muassa Viron verotusmallista. Ratkaisu – ainakin osittainen – voi löytyä paljon lähempää, nimittäin jokaisen meistä korvien välistä.
Vuosikymmeniä perinteinen suomalainen työntekijä on tuonut mieleen Väinö Linnan maalaamaan kuvan suosta, kuokasta ja Jussista. Ja pitkälti tuo kuva pitää paikkansa yhäkin. Työtä ja työntekoa arvostetaan, se tuo useimmille sisältöä elämään – luterilaisittain jopa ehkä liikaakin. Samalla tuntuu, että tietty nälkä ja palo työntekoon ovat hiipumaan päin.
Ajatusta tukevat keskustelut yritystoimintaansa Viroon laajentaneiden yrittäjien kanssa: he eivät haikaile niinkään veroetujen perään, vaan kiittelevät paikallista työvoimaa siitä tarmosta, jota heillä riittää. Motivaatio tehdä töitä on kova, ja se heijastuu myös yritysten menestykseen.
Tietoyhteiskunta-Suomessa kukaan ei tee töitä enää kuokka kädessä. Asenteella on kuitenkin väliä. Ääriesimerkki passiivisesta asenteesta saatiin tänä syksynä, kun juttu sosiaalituilla elävästä Tatusta levisi verkossa. Sohva ja pleikkari olivat korvanneet suon ja kuokan. Tapaus kuohutti, mutta tuntuu nopeasti unohtuneen. Onko sosiaaliturvamme liian kattava, ovatko palkkamme liian korkeita, vai mistä kiikastaa?
Osittain kyse voi olla myös työelämän lisääntyneestä epävarmuudesta: enää koulutus tai laaja kokemus eivät takaa yhtä suoraviivaisesti työpaikkaa tai tiettyä tulotasoa. Toisaalta kaikkea työtä ei arvosteta samalla tavalla kuin ennen. Merkityksellistä työtä on se oma unelma-ammatti, muut hanttihommia.
Onko meiltä suomalaisilta on elintason myötä katoamassa nälkä ja sisu? Yleensä olemme kansakuntana hakeneet vertailukohtaa Ruotsista, mutta olisiko nyt aika katsoa etelään? Virossa on löydetty kasvua ja tuloksia tuova henkinen asenne. Meiltä päin pikkuveljenä näyttäytyvä maa on pystynyt rohkeisiin ja edistyksellisiin ratkaisuihin. Finanssikriisistä siellä selvittiin sopimalla mittavasta sisäisestä devalvaatiosta. ICT-hankkeissa sekä teknologian hyödyntämisessä opetuksessa ollaan meitä paljon pidemmällä.
Hyvinvointivaltion elämäntaparemontiksi tituleeratun rakennepaketin lisäksi tarvitsemme henkistä ravistelua. Kaikkea toivoa ei toki ole menetetty. Innosta puhkuvia nuoria yrittäjiä löytyy muun muassa juuri mainitulta pelialalta. Toivottavasti menestys levittää positiivista asennetta koko yhteiskuntaan. Sitä ei kuitenkaan tarvitse jäädä kenenkään odottamaan – ensimmäinen askel on katsoa peiliin ja pohtia asiaa omalta kohdalta.
Kirjoittaja on kokoomuksen eduskuntaryhmän 3. varapuheenjohtaja.
