”Taistelu on vasta alkanut” – ekonomistit kommentoivat ennusteiden eroja

Vuosi sitten toteutui pessimistisempi talousennuste, toteaa Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist.
Vuosaaren satama Helsingissä 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Vuosaaren satama Helsingissä 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kiinnittää huomiota Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön tekemien talousennusteiden eroihin. Suomen Pankki ennakoi aiemmin tällä viikolla ensi vuodella 0,8 prosentin kasvua ja ministeriö eilen 1,6 prosentin kasvua. Ministeriö selkeytti erojen syitä tässä jutussa.

Appelqvist muistuttaa, että viime vuonna joulukuussa ”Snellmaninkadun ennustajilla” oli vastaava tilanne, kun Suomen Pankki ennusti -0,2 prosenttia ja VM +0,7 prosenttia tälle vuodelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Silloin pessimismi oli realismia, toivottavasti tällä kertaa tilanne on toinen, Appelqvist totesi eilen.

Tilastokeskus julkaisi eilen kokeellisen pikaestimaattinsa, jonka mukaan kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,8 prosenttia lokakuusta marraskuulle ja työpäiväkorjattu sarja kasvoi 1,1 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

– Pikaestimaatti tukee tarinaa talouden elpymisestä. Avauspiste menee siis Suomen Pankin ja VM:n ennustetaistossa VM:n optimistiseen sarakkeeseen. Toki Snellmaninkadun battle on vasta alkanut, eli ei julisteta vielä voittajaa, Appelqvist kommentoi lukuja.

Palvelualojen työnantajien Paltan pääekonomisti Martti Pykäri on koonnut taloutta seuraavien tutkimuslaitosten ja toimijoiden ennusteet yhteen. Esimerkiksi BKT:n kasvun osalta kaikki ovat muokanneet näkymiä pessimistisempään suuntaan edellisistä arvioistaan.

Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala kommentoi laskelmaa arvioimalla, että 1,5-2 prosentin kasvuennusteet ensi vuodelle vaikuttavat loogisilta, koska BKT on jo kääntynyt nousuun.

Poimintoja videosisällöistämme

LUE MYÖS:
”Suomen taloudessa on nyt poikkeuksellinen tilanne”

Riikka Purra: Mahdollisia uusia sopeutuksia harkitaan keväällä

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kuluttajahintojen odotetaan kallistuvan vasta viiveellä.
Useimmat ammattilaiset uskovat alan tilanteen kohenevan.
Mainos