Kun vapun työläisjuhla käynnistyy ja eduskuntavaalit odottavat alle vuoden päässä, alkaa spekulaatio seuraavan hallituksen kokoonpanosta toden teolla.
Tämänhetkisissä puoluekannatusmittauksissa SDP on pääoppositiopuolueena noussut noin 24 prosentin kannatuslukemiin. Samaisissa kyselyissä kokoomus on toisella sijalla kannatuksen pyöriessä 17 prosentin tietämillä.
Vaalien lähestyessä on inhorealistin todettava, että SDP lähtee kisaan ennakkosuosikkina. Etumatkan menettäminen vaatisi puolueelta poikkeuksellisen suuria virheitä.
Kannatuskyselyt povaavat siis tulevan eduskunnan siirtyvän reilusti vasemmalle. Kokoomuksen on tietysti edelleen tavoiteltava vaalivoittoa, sillä Petteri Orpon (kok.) hallituksen tekemä ansiokas työ on edelleen kesken.
Jos vaalit kuitenkin pidettäisiin nyt, tai asetelmat vaaleihin mennessä pysyisivät kutakuinkin samoina, voisi intuitiivisesti arvioida, että seuraava hallitus rakentuisi kahden suurimman puolueen, SDP:n ja kokoomuksen, pohjalle.
Mukaan tarvittaisiin muutama apupuolue: hallitus voisi muodostua esimerkiksi kolmen vanhan puolueen kokoonpanolla (SDP, kokoomus ja keskusta) tai esimerkiksi RKP:n ja vihreiden tuella.
Arvioni on, että näistä vaihtoehdoista ensimmäinen on jälkimmäistä huomattavasti mieluisampi vihreiden kaahatessa poliittisen vasemmiston laitamille.
Harva muistelee kokoomuksen ja vasemmiston hallitusta lämmöllä
Viimeksi kokoomus oli hallituksessa koko vasemmiston kanssa melkolailla pakon edestä vuoden 2011 jytkyvaalien seurauksena. Hallitus koostui kokoomuksesta, SDP:stä, RKP:stä, vihreistä, vasemmistoliitosta (vuoteen 2014 asti) sekä kristillisdemokraateista.
Harva muistelee tätä hallitusta lämmöllä. Kokoomus ei tuolloisissa poliittisissa olosuhteissa muodostanut hallitusta Soinin johtamien perussuomalaisten kanssa ja keskusta jättäytyi omaehtoisesti oppositioon raskaan vaalitappion jälkeen. Vaihtoehtoja hallituskoalitiolle oli niukasti, mikä näkyi hallituksen suoriutumisessa.
Eduskuntavaaleissa 2015 äänestäjät eivät palkinneet kokoomusta tästä hallitustyöstä, jolloin puolue menetti seitsemän eduskuntapaikkaa ja putosi kolmanneksi suurimmaksi eduskuntaryhmäksi. Lähellä oli raskaampikin vaalitappio, mutta puolueen loppukiri esti pahemman katastrofin toteutumisen.
SDP on muuttunut Lipposen sinipunan ajoista
Kauempana historiassa kokoomuksella on toki ollut lämpimämpiä kokemuksia hallitusyhteistyöstä SDP:n kanssa. Vaikutelmat [Paavo] Lipposen (sd.) hallituksista ovat positiivisempia. Tuolloin SDP:n kanssa kyettiin toteuttamaan sellaista markkinaehtoista ja talouskasvua kirittävää politiikkaa, josta voidaan vieläkin kiitellä.
Kuitenkin myös vuoden 2003 eduskuntavaaleissa äänestäjät rankaisivat kokoomusta, joka syöksyi vaalitappioon Ville Itälän johdolla.
Ajat ovat muuttuneet merkittävästi ja politiikan keskittyessä jälleen valtiontalouden tilaan sekä oikeisto–vasemmisto-eroihin ei kokoomuksella ole varaa olla oppimatta aikaisemmista virheistä.
Kokoomus on voittanut ainoastaan vuoden 1999 eduskuntavaalit lähdettyään hallitusyhteistyöhön SDP:n kanssa. Sittemmin poliittinen kenttä sekä SDP puolueena ovat muuttuneet merkittävästi. Lipposen oikeistodemareiden ja [Antti] Lindtmanin sekalaisen seurakunnan välillä on aikamoinen kuilu.
Hallituksessa oleminen ei ole itseisarvo
Perussuomalaisten ja mahdollisesti myös keskustan – kokoomuksen kahden keskeisimmän porvarikilpailijan – jättäminen oppositioon ja vasemmistolaisessa hallituksessa toimiminen olisi kokoomuksen uskottavuuden kannalta kova kolahdus.
Kokoomuslainen äänestäjä odottaa puolueen tilanteessa kuin tilanteessa puolustavan talousvastuullisuutta, vastustavan veronkorotuksia sekä ylimääräistä sääntelyä ja ratkaisevan valtiomme rakenteellisia ongelmia. Orpon hallitus on onnistunut monissa edellä mainituista asioista, mutta millaista muutosta kokoomus voisi ajaa SDP:n kanssa?
On parempi olla hallituksessa siten, että valtaa voi aidosti käyttää puolueen tavoitteiden toteuttamiseksi, jolloin vallankäytön voi perustella omille äänestäjilleen. Takuumieheksi ja “huonojen päätösten vastustajaksi” lähteminen olisi järjenvastaista sekä tuhoisaa kokoomukselle.
Tärkeintä on ymmärtää, ettei kokoomus enää toimi samassa poliittisessa ympäristössä, jossa olimme 2000-luvulla. Perussuomalaiset tulee haastamaan puoluetta entisestään, jos lähdemme ideologisesti latteaan hallitukseen vasemmiston apupuolueeksi.
Hallituksessa oleminen ei ole itseisarvoista millä hyvänsä kokoonpanolla ja linjalla.