Sijoittaja TE:ssä: Tämän vuoksi ruotsalaisilla on enemmän varallisuutta

Kireän verotuksen lisäksi on eräs toinen syy.
Ruotsissa kotitaloudet ovat perinteisesti sijoittaneet suomalaisia enemmän. PIXABAY
Ruotsissa kotitaloudet ovat perinteisesti sijoittaneet suomalaisia enemmän. PIXABAY

Yksityissijoittaja ja sijoituskirjailija Unna Lehtipuu kertoo Talouselämälle syyn sille, miksi ruotsalaisilla on enemmän varallisuutta kuin suomalaisilla.

Hänen mukaansa keskeinen syy liittyy siihen, että Ruotsissa kotitaloudet eivät laita kaikkia ylimääräisiä rahojaan asuntolainan lyhentämiseen kuten Suomessa on perinteisesti ollut tapana. Vaikka ruotsalaisilla kotitalouksilla olisi asuntolainaa, he ovat perinteisesti lainanlyhennyksen ohella tehneet osake- ja rahastosijoituksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ja nyt nähdään se ero sitten, että miten ruotsalaiset ovat ottaneet kaulaa viimeiset kymmenen plus vuotta siinä, että varallisuutta kerrytetään monella tapaa, Lehtipuu toteaa TE:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lehtipuun mukaan hajauttamisen merkitykseen on Suomessa herätty vasta hiljattain. Hän huomauttaa, että perinteisesti Suomessa on ollut ajattelutapa, jossa asuntolainasta on haluttu nopeasti eroon.

Suomalaisten ja ruotsalaisten varallisuuseroja selittää olennaisesti myös maiden erilainen verotus. Suomessa pääomatulojen verotus on kansainvälisesti vertailtuna erittäin kireä. Alimmillaan pääomatulojen veroprosentti on 30. Lisäksi Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna kireä ansiotulojen verotus. Progression takia verotus on sitä kireämpi, mitä enemmän henkilö tienaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa rahaa säästävä ja sijoittava kotitalous joutuu rankasti maksamaan veroja vaurastumisestaan. Ruotsalaisten vaurastumista on edesauttanut sekin, että maa on luopunut perintöverotuksesta, toisin kuin Suomessa.

Mainos