Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevat Suomen ainoat maan tasolle asennetut sädetyslaiteet. Perinteisesti sädehoitolaitteet on rakennettu sairaaloissa maan alle. Kun toimitusjohtaja Ilpo Tolonen esittelee laitteen säteilyltä suojaavaa massiivista betonikuorta, selviää myös yksi syy laitteen sijoitteluun. Hoitovuoroaan odottaessa syöpäsairaalla potilaalla on näin mahdollisuus nähdä pilkahdus luonnonvaloa ikkunoista, ehkä palasen sinistä taivastakin. Valo antaa voimaa, sillä syöpäsairaalassa asiakkaalla on yksi toive yli muiden, toive elämän jatkumisesta, Tolonen sanoo.
Tolonen on paitsi yksityisen syöpäsairaalan Docratesin toimitusjohtaja, myös Lääkäripalveluyritysten yhdistyksen LPY:n hallituksen puheenjohtaja. Sote-uudistusta valmisteltaessa LPY on rummuttanut muun muassa monituottajamallin ja Kela-korvausten säilymisen puolesta.
Kun hyvinvointialueiden toiminta käynnistyy nyt tammikuun alussa, mitä muutos tarkoittaa kaltaisillenne terveyspalveluyrityksille, Ilpo Tolonen?
– En näe hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen vähentävän – ikävä kyllä – meidän potilasmääräämme syöpien hoidossa yksityisellä rahoituksella. Myös muilla yksityistoimijoilla lääkäriajat ovat melko lailla täynnä sekä perusterveydenhuollossa että erikoislääkäreillä.
Isossa kuvassahan soteuudistuksessa ollaan vahvistamassa perusterveydenhuoltoa. Nyt pelätään, että se raha on pois erikoissairaanhoidosta ja tutkimuksesta.
Julkinen puoli ostaa tällä hetkellä ainoastaan 6–7 prosenttia perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon volyymistä yksityiseltä sektorilta. Usein kuitenkin unohtuu, että perusterveydenhuollon palveluista yksityinen sektori tuottaa nyt lähes puolet kun ottaa huomioon työterveyshuollon sekä vakuutus- ja omarahoitteiset palvelut. Meillähän on hyvin monikanavainen tämä rahoitusmalli. Omista suomalaisista asiakkaistamme 99,5 prosenttia maksaa hoitonsa itse tai vakuutuksen kautta.
Soten järjestämislaissa puhutaan riittävästä omasta palvelutuotannosta, mutta mikä on riittävää, se jää hyvinvointialueiden itsensä määritettäväksi. Jääkö myös pienemmille terveys- ja sotepalveluiden tuottajille toimintaedellytyksiä?
– Onneksi laissa ei määritelty, mitä se riittävä lopulta tarkoittaa eli se jätti hyvinvointialueille mahdollisuuden tehdä itsenäisiä päätöksiä. Palvelustrategioissaan hyvinvointialueet pääsevät nyt linjaamaan, että mitä he tuottavat itse ja missä käytetään ostopalveluita tai palveluseteleitä. Mutta jotta tämä onnistuu, hyvinvointialueiden pitäisi tietää onko oma tuotanto yhtä edullista ja onko se yhtä laadukasta kuin yksityisen palveluntarjoajan tuotanto. Ja se selviää vain kilpailutuksen avulla. Jos kilpailutusta ei tehdä, ei hyvinvointialue eikä veronmaksaja voi tietää, maksetaanko palveluista liikaa.
Näitä julkisten palveluiden tuotannon kustannustietojahan meillä ei ole yleisesti olemassa, ei ainakaan julkisesti. Tarvittaisiin kansallinen yksikkökustannuslaskentatapa. Se takaisi, että eri hyvinvointialueilla yksikkökustannukset laskettaisiin samalla tavalla, jolloin myös potilaat ja veronmaksajat olisivat yhdenvertaisessa asemassa eri puolilla Suomea.
Kenen tehtävä olisi tuottaa tuo tieto?
– Tässä tarvitaan hyvinvointialueiden yhteistyötä. Joko hyvinvointialueet laskevat esimerkit itse tai sitten se tehdään viranomaisohjattuna.
Tämä tulee ajankohtaiseksi myös parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevan EU:n potilasdirektiivin ”rajalain” vuoksi. Kun potilas lähtee ulkomaille hoitoon, niin lain mukaan potilaalle tullaan korvaamaan se hoito minkä hän olisi Suomessa saanut, sillä hinnalla mitä sen tuottaminen Suomessa olisi maksanut. Kela siis tulee kysymään potilaan omalta hyvinvointialueelta, paljonko palvelun tuottaminen olisi alueella maksanut.
Yksityiset hoivayhtiöt kuten Attendo ovat syksyn aikana irtisanoneet nykyisiä palvelusopimuksia muun muassa tulevaan hoitajamitoitukseen ja yleiseen kustannusnousuun vedoten. Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoi yllättyneensä yritysten hinnankorotuksista. Hän ei ollut lupaamassa hyvinvointialueille lisää rahaa vaan muistutti, että hoivayhtiöiden vaatimukset hinnankorotuksista ajavat alueita tuottamaan palveluja enemmän itse (HS 30.10.). Miltä tämä kuulostaa?
– Tässä keskustelussa jää kokonaan pohtimatta juuri se, miten paljon palvelun tuottaminen maksaa julkisella tuottajalla. Ei kuntien eikä hyvinvointialueidenkaan pitäisi tietääkseni olla immuuneja kustannusten nousulle.
Yritysten toiminnan tulee olla taloudenkin osalta kunnossa. Vain taloudellisesti elinkelpoiset yritykset voivat toimia vastuullisesti ja vain vastuullisesti vuodesta toiseen toimivat yritykset voivat toimia elinkelpoisesti myös tulevaisuudessa. Kilpailuttamalla julkisista palveluista saadaan verorahoille parasta vastinetta, kun tiedetään ettei makseta liikaa. Sitä kautta löytyy oikea kustannusten taso. Kyse on tehokkuudesta.
Osaavasta työvoimasta kilpailevat nyt kaikki, niin julkinen kuin yksityinenkin sektori. Mikä lääke tepsisi, jotta alalle saadaan riittävästi työvoimaa?
– Tähän kun löydettäisiinkin ratkaisu. Tilastojen mukaan Suomessa on korkeimpia määriä hoitajia asukasta kohden EU:ssa, mutta missä he kaikki ovat ja mitä he tekevät? Hollannissa sairaanhoitajien määrä on puolet siitä mitä meillä, mutta pari kuukautta sitten seminaarissa tapaamani hollantilaisprofessori ei valittanut hoitajapulaa. Onko järjestelmämme tosiaan näin tehoton?
Itse näen, että hoitotyössä lähiesimiehellä on suurin rooli siinä, miten alalla viihdytään ja miten ala houkuttelee uusia tekijöitä. Hyvä esimiestyö heijastuu myös sairaspoissaoloihin, joita on julkisella puolella ikävä kyllä todella paljon.
Meillä Docratesissa ei ole ollut vaikeuksia rekrytoinneissa, vaan päinvastoin, meille halutaan tulla töihin. Tiedän myös julkiselta puolelta sairaanhoitajaesihenkilöitä, joiden tiimit ovat aina täynnä ja joiden tiimeihin halutaan töihin. Työtyytyväisyys ja työvoiman pysyvyys lähtevät pienistä asioista, esimerkiksi siitä, että lomista sovitaan ajoissa tai että voi pitää vapaapäivät sovitusti. Meillä lääkärit myös saavat keskittyä omiin töihinsä, hoitajat omiinsa ja osastosihteerit omiinsa. Selkeät työroolit tehostavat toimintaa ja parantavat työtyytyväisyyttä.
Mutta on meidänkin pienessä sairaalassamme osastojen välisiä eroja työviihtyvyydessä. Jos jollain osastolla homma ei toimi niin kuin pitäisi, kehitämme esihenkilötoimintaa. Meillä ei ole varaa huonoon esihenkilötyöhön. Tiedän, että tällaista luksusta ja kulttuuria ei välttämättä ole julkisella puolella, sillä jos sinulla on virka, niin silloin sinulla on virka. Rakenteet ovat jäykkiä.
Hallitus aikoo leikata Kela-korvauksia ensi vuoden alusta ja arvioi säästöksi 64 miljoonaa euroa. LPY on puolestaan rummuttanut Kela-korvausten säilymisen ja ennemminkin korottamisen puolesta. Onko Kela-korvauksilla oikeasti enää merkitystä, kun asiakkaan saamat korvaukset on jo kuristettu melko lailla minimiin?
– Vuonna 2020 Kela-korvauksia maksettiin noin 90 miljoonaa euroa. Tällä saatiin potilaiden itsemaksaman osuuden kanssa noin miljardin euron suuruinen rahoitus terveydenhuollon palveluihin. Eli kyllä niillä merkitystä on. Esimerkiksi gynekologipalveluja ei juuri edes julkiselta puolelta saa.
Meillä Docratesissa suurin vaikutus Kela-korvausten muutoksessa on se, että korvaukset poistuvat kuvantamisesta. Eli jatkossa magneetti- tai pet-tutkimus voi tulla potilaalle satoja euroja kalliimmaksi. Tämä saattaa heijastua myös julkiselle puolelle, sillä osa potilaista tulee meille pelkästään diagnostiikkaa varten. Jos julkisella puolella jono on juuri siinä kuvantamisessa, niin valmiiksi tehty kuvantaminen yksityisellä puolella saattaa nopeuttaa julkisella puolella hoitojonossa etenemistä.
Ex-pääministeri ja silloinen Sitran yliasiamies Esko Aho (kesk.) sai vuonna 2005 aikaan kohun ja rapaa niskaansa, kun hän Kauppalehdessä totesi, että sairausvakuutuksessa ja julkisen terveydenhoidon maksuissa voitaisiin antaa alennusta niille ihmisille, jotka noudattavat terveitä elintapoja. Ahon mukaan näin syntyisi säästöä, joka voitaisiin käyttää esimerkiksi kasvaviin vanhustenhoidon kuluihin. Tästä on nyt 17 vuotta. Mitä luulet, olisiko Suomi jo valmis Ahon esitykselle?
– Kyllä minäkin muistan tuon keskustelun ja ajattelin silloin, että sentti pois vyötäröltä voisi olla prosentti pois kokonaisveroasteesta. Meillähän on ollut vuosia esillä ajattelumalli, että jokainen ihminen saa olla yksilönä juuri sellainen kuin hän on. Mutta viime aikoina on jälleen herännyt keskustelu siitä, että ei ole olemassa terveellistä ylipainoa tai lihavuutta. Ylipaino aiheuttaa muun muassa sydän- ja verisuonitauteja, aivoinfarkteja ja suolistosyöpiä.
Terveydenhoitokulujen kannalta – jotka maksaa vielä veronmaksaja – ei siis ole sama onko ihminen normaalipainoinen, ylipainoinen vai lihava. Mutta on hyvä huomata, että vasta nyt olemme saaneet tehokkaita hoitoja ylipainoon. Markkinoille on tullut näitä näläntunnetta hillitseviä suolistohormoniin vaikuttavia lääkkeitä, jotka oikeasti myös toimivat. Tiedän sen omasta kokemuksestani. Alle vuodessa on hävinnyt 11 kiloa.
Toki on niin, että paremmin toimeentulevat ihmiset voivat olla myös enemmän kiinnostuneita kokonaisvaltaisesta terveydestään. Jos ihmisillä on muita huolia, niin tietysti näihin pitää puuttua ensin. Yksi iso terveydenhuollon ongelma on nuorten ihmisten mielenterveyshäiriöt. Se on iso yhteiskunnallinen asia, jolle varmasti hyvinvointialueet voivat jotain tehdä. Psykiatrisista palveluista, jotka ovat pitkälti yksityisten tuottamia, ei Kela-korvauksia onneksi leikattu.
Juttu on julkaistu Nykypäivä-lehdessä 4/22, päivitetty 13.1.2023