Kokoomuksen kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

”SDP:n reilumpi vaihtoehto tarkoittaakin vain reilusti lisää veroja”

Kokoomuksen Karoliina Partasen mukaan SDP pitää oven auki suomalaisten omaisuuden verotukselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen ei sulkenut pois varallisuusveroa tuoreessa Iltalehden haastattelussa. Kokoomuksen kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen pitää SDP:n venkoilua asiassa vastuuttomana ja vaatii puolueelta suoraa kantaa varallisuusveroon.

– SDP siis pitää oven auki suomalaisten omaisuuden verottamiselle. Haastattelussa Räsänen väläyttää laajan tulopohjan tarkastelua. Tämä vaikuttaa tarkoittavan sitä, että SDP:llä on pöytälaatikossaan myös muita veroja varallisuusveron lisäksi. SDP:n reilumpi vaihtoehto tarkoittaakin vain reilusti lisää veroja, Partanen sanoo tiedotteessaan.

Hän pitää huolestuttavana, että SDP on valmis rakentamaan erillisveroja valtion ydintoimintojen rahoittamiseksi jo valmiiksi korkean verotuksen maassa.

– SDP haluaa kahmaista työntekijältä 60 prosenttia ansaitusta lisätulosta, mutta nyt sekään ei riitä, vaan seuraavaksi sosialidemokraattien koura on kurottamassa myös kohti kovalla työllä ansaittuja säästöjä. Ei voi olla niin, että veronmaksajien taskulla käydään ensimmäisenä ja menoja priorisoidaan viimeisenä, Partanen toteaa.

Hän vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania kertomaan puolueen kannan varallisuusverosta.

– Olisi reilua kertoa suomalaisille suoraan, onko varallisuusvero SDP:n työkalupakissa vai ei. Jos ei, on Lindtmanin viimein paljastettava, miten he ovat valmiita sopeuttamaan julkista taloutta, jotta voimme huolehtia suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvointipalveluista, Partanen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)