Sosiaalidemokraatit järjestävät kesäkuussa neuvoa-antavan jäsenvaalin puolueen seuraavasta puheenjohtajasta. Valinta tehdään puoluekokouksessa Jyväskylässä syyskuun alussa.
Vaali on laatuaan ensimmäinen. Vastakkain ovat ennakkosuosikki, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru. Lindtmania ehdotti äänestykseen 75 puolueosastoa ja Kiurua 17.
Voitti kumpi tahansa, SDP:n linja ja toimintatavat muuttuvat. Eroava puheenjohtaja Sanna Marin on SDP:n vasemmistoa. Lindtman ja Kiuru sijoittuvat lähemmäksi puolueen keskustaa.
Jos Lindtman voittaa, SDP:ssa tapahtuu merkittävä liikahdus. Vaihdosta voi kuvata Väinö Leskisen legendaarisilla sanoilla Sdp:n puolueneuvostossa 1965, kun hän selitti siirtymistään vastustajasta presidentti Urho Kekkosen tukijaksi.
”On aika sotia ja aika sopia.”
Muutos Marininista Lindtmaniin on hiukan samanlainen kuin keskustan johtajavaihdos 2003 Anneli Jäätteenmäestä Matti Vanhaseen. Vaalitaistelijan tilalle tulee yhteistyöpoliitikko.
Marinin ja Lindtmanin ero tulee esiin useissa tausta-arvioissa. Jos Lindtman olisi jo nyt puheenjohtaja, SDP todennäköisesti istuisi Petteri Orpon (kok.) kanssa hallitusneuvotteluissa.
Lindtman on sanonut niin avoimesti kuin se on mahdollista arvostelematta Marinia, että SDP:n pitäisi pyrkiä hallitukseen.
”Itse toivon, että seuraavasta hallituksesta löytyy myös SDP”, Lindtman sanoi vaalien jälkeen Uudessa Suomessa.
Marinin ja Lindtmanin eroista kertoo myös se, että Iltalehdessä Lindtman piti parhaimpina avuinaan yhteistyökykyä ja taitoa sovitella erilaisia näkemyksiä.
Kokoomus on Marinin inhokki. Lindtmanilla on kokemusta kumppanuudesta kokoomuksen kanssa vaalikaudelta 2011–2015.
Vaikka muistot eivät ole kaikkein ruusuisempia, hänelle sinipuna on kelvollinen hallitusvaihtoehto. Tarvittaessa kokoomus ja SDP voivat neuvotella yhteishallituksesta ilman perussuomalaisia ja uusia eduskuntavaaleja.
Orpolle SDP:n puheenjohtajan vaihdos on mieluisa tapahtuma. Hänen asemansa suhteessa perussuomalaisiin vahvistuisi, jos oppositiossa olisi suuri puolue, jonka kanssa voisi kasata hallituksen.
SDP:n puoluekokoukseen on kolme kuukautta. Sitä ennen Orpon on kuitenkin saatava hallituksensa kókoon ja pärjättävä perussuomalaisten kanssa ainakin syksyyn.
Puheenjohtajan lisäksi muuttuu SDP:n politiikka. Se tarkoittaa perinteisempää valtionhoitajan talouspolitiikkaa ja tiiviimpää vuoropuhelua ammattiyhdistysliikkeen kanssa.
Ennakkosuosikin asemasta huolimatta Lindtman ottaa Kiurun vakavasti. Suuria linjaeroja tuskin löytyy. Kiurukin on kaipaillut puolueelta uskottavaa talouspolitiikkaa kasvun, työllisyyden ja vakauden parantamiseksi.
Ehdokkaiden erot liittyvät henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Lindtman on yleispoliitikko. Kiuru puolestaan on viime vuosina keskittynyt sosiaali- ja terveysasioihin.
Kiurun tärkein tavoite on turvata asemansa puolueessa. Oppositioon lähtö kiristää SDP:n sisäistä kilpailua, kun entiset ministerit ryhtyvät tavoittelemaan uusia tehtäviä. Puheenjohtajaehdokkaan on helpompi saada oma läänitys.
Oppositiopuolueessa eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikka on keskeinen. Se on puolueen toiseksi näkyvin tehtävä.
Kiuru on halutessaan vahva ehdokas Lindtmanin jälkeen uudeksi ryhmäjohtajaksi. Valinta ei olisi välttämättä varma.
Jääräpäisellä Kiurulla on opportunistin ja pelurin leima. Hän on käänteissään pyllistänyt monelle ryhmätoverille.
