SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar kertoo Helsingin Sanomille pitävänsä selvänä, että Mauri Peltokankaan (ps.) kohua herättänyt Facebook-kirjoitus kohdistui juuri häneen.
– Onhan se aikamoinen rimanalitus, että hän vielä kieltää asian ja leikkii, että ei ymmärrä, mitä on naputellut Facebookiin, Razmyar sanoo HS:lle.
Peltokankaan avaus oli osa osa kysymyssarjaa, jonka hän arvioi rikkovan ”joidenkin herkkähipiäisten mielestä tabuja”.
– En välitä pätkääkään vasemmiston, sosialistien tai kommareiden huudosta, tai itkusta kuinka olen jonkun mielestä sitä tai tätä, Mauri Peltokangas kirjoitti.
Perussuomalaisten kansanedustaja kysyi seuraajiltaan, kuinka moni haluaa Suomeen ”Afkaani-muslimin” sisä-tai ulkoministeriksi seuraavalla vaalikaudella.
– Jos ette vielä tienneet niin nyt tiedätte, että demarit on puolue, joka ei pelkästään halua tätä maata täyteen islamisteja, vaan hoitavat teille ihan oman kiintiömuslimin ministeriksi voittaessaan vaalit, Peltokangas sanoi.
SDP:n Nasima Razmyar on tällä hetkellä eduskunnan ainoa afganistanilaistaustainen kansanedustaja. Hänen mukaansa Peltokankaan retoriikka ei ollut yksittäistapaus.
Razmyar pitää pöyristyttävänä, että vastaavia puheita esittävä henkilö toimii eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana.
– Haluan uskoa tässä maassa edelleen hyvään ja rakentavaan, mutta se on selvää, että perussuomalaiset on avoimesti rasistinen puolue, Nasima Razmyar sanoo HS:lle.