SDP:n mukaan yhä useampi suomalainen voi huonommin

Piritta Rantasen mukaan hallituksen päätökset ovat heikentäneet suomalaisten uskoa tulevaan.
Piritta Rantanen puhumassa eduskunnassa.
Piritta Rantanen puhumassa eduskunnassa.
Piritta Rantanen puhumassa eduskunnassa.
Piritta Rantanen puhumassa eduskunnassa.

SDP kansanedustaja Piritta Rantasen mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen päätökset ovat heikentäneet tavallisten suomalaisten toimeentuloa ja uskoa tulevaisuuteen.

Rantanen arvosteli hallitusta eduskunnassa pitämässään SDP ryhmäpuheenvuorossa. Käsittelyssä oli välikysymys arjen kustannusten noususta.

Hänen mukaansa hallitus on jättänyt tavalliset suomalaiset selviytymään yksin elinkustannusten noususta ja suunnannut samaan aikaan verohelpotuksia suurituloisille ja yrityksille.

– Hallitusohjelman toimien seurauksena yhä useampi suomalainen voi nyt huonommin, Rantanen sanoi eduskunnassa.

Kansanedustajan mukaan kustannusten nousu ole yksin hallituksen syytä. Hänen mukaansa hallituksella on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa asiaan.

Rantanen arvosteli myös hallituksen lokakuussa julkistamaa polttoainepakettia, jonka tarkoituksena on helpottaa autoilijoiden kustannuksia. Hänen mukaansa suurin osa suomalaisista ei huomaa paketin vaikutuksia arjessaan.

Arvostelua saivat osakseen muun muassa myös työelämäuudistukset, aikuiskoulutustuen poisto ja sosiaaliturvan leikkaukset.

SDP haluaisi korottaa työmatkavähennystä merkittävästi. Lisäksi puolue haluaisi palauttaa työttömyysturvan ja asumies tuen suojaosat sekä korottaa kotitalousvähennystä. SDP haluaisi myös laskea terveydenhuollon asiakasmaksuja.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala vaati rehellistä puhetta tiukassa taloustilanteessa.
SDP:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista, kansanedustaja sanoo.
Krista Mikkosen mukaan pääministeri on tehnyt hyvää työtä koskien ennallistamiseksi.
Mainos