SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkysen mukaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen kaavailemat työelämäuudistukset ovat epätasapainoisia ja hyödyttävät yksipuolisesti työnantajaosapuolta.
– Epätasapainoisilla heikennyksillä on tavoitteena työntekijöiden neuvotteluaseman heikentäminen ja palkkakehityksen jarruttaminen, mikä vaikuttaisi suoraan ihmisten taloudelliseen hyvinvointiin, Mäkynen sanoo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa työntekijä- ja työnantajaosapuolten välinen neuvotteleminen on ollut keskeinen osa suomalaisia työmarkkinoita, mutta uudistusen myötä työnantajien halukkuus neuvotteluille laskee.
– Nyt Orpon ja (Riikka) Purran (ps.) oikeistohallitus noudattaa pilkulleen työnantajaleirin käsikirjoitusta, jossa uudistuksina esitetään vain heikennyksiä työntekijöiden asemaan. Hallitus on jo antanut työnantajaosapuolelle lupauksensa heikennyksistä, joten mitään aitoa tarvetta neuvotteluille ei elinkeinoelämällä ole, Mäkynen toteaa.





