SDP:n kansanedustajat: Suomen pitää puskea EU:ssa kunnianhimoisia ilmastotavoitteita

Pinja Perholehdon mukaan nykyiset toimet eivät riitä maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseen 1,5 asteeseen.
Autoliikennettä Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Autoliikennettä Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

SDP:n kansanedustajien mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksella on näytön paikka, kun linjataan ennakkovaikuttamisesta EU:n ilmastotavoitteeseen vuodelle 2040. Ympäristövaliokunnan SDP:n jäsenillä on asiasta selvä näkemys.

– Dubain ilmastokokouksesta tiedämme, etteivät nyt päätetyt toimet riitä maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseen 1,5 asteeseen. Siksi EU:n täytyy kirittää omaa työtään. Mahdollisimman tiukat EU-tavoitteet palvelevat myös Suomen etua, sillä meillä on EU-tavoitteita kireämpi kansallinen hiilineutraaliustavoite vuodelle 2035, kansanedustaja Pinja Perholehto paaluttaa.

– Suomen tulee EU:n neuvotteluissa ajaa unioniin kunnianhimoista ilmastotavoitetta ja nyt tarvitsemme välitavoitteen vuodelle 2040. Polun on oltava uskottava Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen kanssa. Tämä edellyttää, että EU on hiilineutraali jo ennen 2050 ja tarvitsemme vuoteen 2040 EU:n tasolla 90–95 prosentin päästövähennyksiä, täsmentää ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

Kansanedustajien mukaan ilmastopolitiikan ja Suomen kannan on perustuttava asiantuntijatietoon, tutkimukseen ja tieteeseen. Nykyiset ilmastotoimet eivät ole maailmanlaajuisella tasolla riittäviä ja käynnissä olevalta YK:n ilmastokokoukselta odotetaan tiukempaa linjaa päästöjen vähentämisessä.

– EU:n täytyy kantaa vastuunsa globaalin ilmastokriisin torjunnassa. Fossiilisten päästöjen vähentäminen on oleellista, mutta myös vahvoja hiilinieluja tarvitaan. Täytyy olla tavoitteet sekä päästöjen vähentämiselle että nielujen kasvattamiselle mutta niin, että luonnonnieluille ja teknisille nieluille on erilliset tavoitteensa. Erityisesti turvemailla olisi paljon tehtävää maaperäpäästöjen vähentämiseksi ja tämä on myös kustannustehokasta ilmastopolitiikkaa, arvioi kansanedustaja Johan Kvarnström.

– Päästökauppa on ollut ja sen tulee jatkossakin olla tärkeä osa EU:n ilmastopolitiikkaa. Sitä tulee kehittää ja laajentaa tulevaisuudessa. Esimerkiksi suunnitelma laajentaa päästökauppa maataloussektorille vaatii Suomelta ennakkovaikuttamista nyt, kun asiaa vasta suunnitellaan, ja tähänkin hallituksen tulisi tarttua ajoissa, jotta lopputulos on hyvä myös suomalaiselle maataloudelle, korostaa kansanedustaja Marko Asell.

Eduskunnan ympäristövaliokunnan SDP:n kansanedustajat jättivät yhdessä vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa eilen perjantaina eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon valtioneuvoston kantaan EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteesta.

Valtiovarainministeriltä ei heru ymmärrystä hillittömille tavoitteille.
Ekonomistit ennakoivat joitain kasvutoimia ja menosopeutuksia sekä peräävät malttia Iranin sodan talousseurauksiin vastaamisessa.
Tere Sammallahden mukaan asioiden käsittelyä pitkitetään tahallaan.
Mainos