SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

SDP:n kansanedustaja: Hallitukselle tärkeämpää on luokkapolitiikka

Johan Kvarnström arvostelee hallituksen veropäätöksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström arvostelee tiedotteessaan Petteri Orpon (kok.) hallitusta ”luokkapolitiikasta” ja vaalilupausten rikkomisesta. Kvarnström lyttää myös hallituksen huhtikuun puoliväliriihessä sopimat veronkevennykset.

– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää, demariedustaja sanoo tiedotteessa.

Kvarnströmin mukaan hallituspuolueet kasvattavat valtionvelkaa tietoisesti veronalennusten toteuttamiseksi.

– Hallitus perusteli katastrofaalisia leikkauksia sillä, että velkaantumista on hillittävä – mutta tämä oli tyhjää puhetta. Oikeistopuolueet kasvattavat tietoisesti valtionvelkaa voidakseen rahoittaa veronalennuksia, joista hyötyvät eniten suurituloiset ja jo ennestään varakkaat.

– Tuloksena on, että tämä hallitus ottaa enemmän lainaa kuin (Sanna) Marinin (sd.) hallitus – vieläpä ilman pandemiaa tai energiakriisiä. Samaan aikaan leikataan jälleen muun muassa koulutuksesta, ja sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeet jäävät huomiotta, Kvarnström arvostelee.

Raaseporilainen kansanedustaja arvostelee etenkin hallituksen tapaa toteuttaa perintö- ja lahjaveron alarajojen nostaminen. Kvarnström kertoo kannattavansa perintöjen verovapautta 30 000 euroon saakka, mutta olisi samalla nostanut puolen tai yhden miljoonan euron rajan ylittävien perintöjen verotusta.

– Mutta tämä on oikeistolle mahdotonta, hän kritisoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)