SDP:n käännös ihmetyttää – ”Kuinka teihin voisi luottaa?”

Oppositiopuolue äänesti korotusten puolesta, joita se hetki sitten vastusti.
SDP:n vaaliteltta kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
SDP:n vaaliteltta kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ihmettelee oppositiopuolue SDP:n poukkoilevaa tyyliä Kela-korvauksissa.

Hän viittaa Helsingin Sanomien uutiseen, jossa kerrotaan SDP:n äänestäneen eduskunnassa Kela-korvausten korottamisten puolesta. Äänestyskäyttäytyminen on yllättävää, sillä aiemmin SDP on nimenomaan vastustanut korotuksia.

– Voi demarit, koittakaa päättää! Viikosta toiseen vastustatte Kela-korvauksia, vaihtoehtobudjetissa esititte rahoja pois. Ja nyt yllättäen äänestätte Kela-korvausten puolesta, Grahn-Laasonen ihmettelee viestipalvelu X:ssä.

Grahn-Laasonen toteaa, että SDP:n toiminta oli toki hienoa. Hän kuitenkin kysyy yhden asian suomalaisten puolesta:

– Kuinka teihin voisi luottaa?

Puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan, talouteen ja elinkeinoelämään liittyvissä kysymyksissä tehdään isoja päätöksiä.
Maaret Castrénin mukaan aborttioikeus säilyy ennallaan, eikä kirurgisenkaan keskeytyksen maksu nouse nollasta 257 euroon.
Kansanedustajan mukaan sovitusta velkajarrusta ei pidä lipsua.
Mainos