SDP:n Joona Räsänen sai sakot rattijuopumuksesta

Kansanedustaja sanoo tehneensä vakavan virhearvion.
Kansanedustaja Joona Räsänen. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Kansanedustaja Joona Räsänen. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kertoo saaneensa sakot rattijuopumuksesta.

– Omista virheistä pitää olla suora ja rehellinen. Vaikka ne sekä hävettävät että harmittavat todella paljon. Olen tässä odotellut, että syyttäjä vahvistaisi minulle sakot. Ajaessani vapaa-ajan illanvieton jälkeen kotiin yöllä 17.4. pysähdyin ratsiassa Espoossa Kehä 1:llä. Lopulta tarkkuusalkometrin tulos oli 0,3 mg/l (0,68 promillea), kun raja on 0,22 mg/l (0,5 promillea), Räsänen kirjoittaa Facebookissa.

Kansanedustaja sanoo tehneensä vakavan virhearvion, kun ajatteli olevansa valmis auton rattiin.

– Tilanteeseen ei liity muita rikkeitä tai vahinkoja. Auton ajaminen alkoholin nauttimisen jälkeen on väärin, Joona Räsänen sanoo.

Poliisilta saamassaan sakkovaatimuksessa rangaistuksena rattijuopumuksesta oli 40 päiväsakkoa ja 2300 euroa. Ajokiellon keston poliisi ratkaisee aikanaan.

Kansanedustaja kertoo maksaneensa jo sakon.

Poimintoja videosisällöistämme

– Vaikka syyttäjän vahvistusta en ole vielä saanut, niin haluan kertoa tapahtuneesta suoraan itse. Kerroin asiasta heti tapahtuman jälkeen niin puolueen, eduskuntaryhmän kuin paikallisten puolue-elinten johdolle. Viimeisten viikkojen aikana olen myös useamman tahon kanssa halunnut käydä tämän asian suoraselkäisesti ja henkilökohtaisesti läpi, Joona Räsänen kirjoittaa.

Hän sanoo olevansa asiasta äärimmäisen häpeissään ja pahoillaan.

– Teko oli täysin väärin. Hyväksyin heti teosta saadun rangaistuksen, enkä lähtenyt kiistämään mitään. Kannan täyden vastuun tapahtuneesta ja haluan pyytää anteeksi kaikilta harkitsematonta toimintaani. Vastaava ei tule toistumaan, Räsänen sanoo.

Kansanedustaja kertoo olevansa valmis käymään kaikki tarvittavat keskustelut luottamustehtävien hoitamiseen liittyen ja päättäneensä, ettei hae jatkoa SDP:n puoluehallituksen tai SDP:n Uudenmaan piirin puheenjohtajana.

– Vaikka tapaus ei liittynyt töiden tai luottamustoimien hoitamiseen, niin ymmärrän, että moni pohtii mahdollisuuttani jatkaa näissä tehtävissä, Räsänen toteaa.

– Kuluneet viikot ovat olleet vakavan itsetutkiskelun aikaa. Edessä on pitkä tie luottamuksen uudelleenrakentamiseksi. Tämän laajemmin en lähde asiaa avaamaan, kansanedustaja jatkaa.

Kaikki perussuomalaisten kohut eivät ole Markku Jokisipilän mukaan harkittuja, mutta puolueen muista puolueista eroava viestintä on tietoinen valinta.
Kun hallitus leikkaa tai velkaantuu, kansalaisten arvio päätöksistä ei synny taulukoiden äärellä.
Peter Östmanin mukaan hallitus ryhtyi konkreettisiin toimiin maaseudun elinvoiman parantamiseksi.
Mainos