Lasten julmuus eläimiä kohtaan on herättänyt keskustelua viime aikoina. Kalajokelaisella Hulivilin kotieläinpihalla lapset ovat kiusanneet eläimiä esimerkiksi tökkimällä niitä kepeillä ja heittelemällä pikkukivillä. Eläintilan mukaan häirintää on tänä kesänä esiintynyt lähes päivittäin.
Ongelma ei koske vain yksittäistä kotieläinpihaa. Puistoissa ja uimarannoilla liikkuvat ovat törmänneet esimerkiksi tilanteisiin, joissa pikkulapset ovat heitelleet valkoposkihanhia tai muita lintuja kivillä.
Eläimen satuttaminen ei ole harmitonta. Erityisen huolestuttavaa on toistuva käytös, jossa lapsi ymmärtää aiheuttavansa eläimelle kipua mutta jatkaa siitä huolimatta.
Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan halu satuttaa eläimiä voi olla merkki kehittyvästä vakavasta tunne-elämän häiriöstä, psykopatiasta.
– Normaali lapsi useimmiten heltyy nähdessään suurisilmäisen koiranpennun tai muun vastaavan olennon, tai ei ainakaan ala kiduttaa sitä, Lauerma huomauttaa Verkkouutisille.
Henkisesti terve ihminen ei koe tarvetta rääkätä eläimiä eikä saa mielihyvää aiheuttaessaan niille kärsimystä. Yksittäisestä teosta ei silti voi päätellä, että lapsella olisi vakava psyykkinen häiriö.
Lauerman mukaan eläinten satuttamisen taustalla voi olla hyvin erilaisia syitä. Lapsen kohdalla kyse voi joskus olla ajattelemattomuudesta tai siitä, ettei lapsi ymmärrä tekonsa seurauksia.
Ihmiset tuntevat tyypillisesti eniten empatiaa lemmikkeinä pidettyjä eläimiä, kuten kissoja ja koiria, kohtaan. Siksi uutiset esimerkiksi muovipussiin hylätyistä kissanpennuista voivat herättää suoranaista raivoa eläinten kaltoinkohtelijaa kohtaan.
Lauerma huomauttaa, ettei esimerkiksi hyönteisiin tai kaloihin välttämättä kohdistu samanlaista empaattista reaktiota.
– On siis pyrittävä varmistamaan, ymmärtääkö lapsi esimerkiksi kuiville vedetyn kalan kärsivän, ellei sitä joko palauteta veteen oikein ottein tai lopeteta. Ymmärtämättömyys ja sadismi ovat eri asioita, Lauerma kertoo esimerkkinä.
Eläinten satuttaminen voi kertoa empatian puutteesta
Tutkimuksissa eläimiin kohdistuva julmuus on yhdistetty lasten ja nuorten vakaviin käytösongelmiin sekä tunnekylmiin piirteisiin. Niihin voivat kuulua empatian, syyllisyydentunteen ja katumuksen vähäisyys. Kohonneita tunnekylmiä piirteitä on puolestaan yhdistetty vakavampaan ja pitkäkestoisempaan aggressiiviseen sekä epäsosiaaliseen käyttäytymiseen.
Lisäksi on havaittu, että osa vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneistä on rääkännyt lapsena eläimiä. Tämä ei silti automaattisesti tarkoita, että eläintä satuttavasta lapsesta tulisi myöhemmin väkivaltainen aikuinen. Eläintä tahallaan satuttavalla lapsella voi kuitenkin olla tavallista matalampi kynnys satuttaa myös muita ihmisiä.
Eläinrääkkäys voi kuitenkin olla yksi merkki laajemmista käytösongelmista tai vaikeasta kasvuympäristöstä. Arvioinnissa olennaisia ovat esimerkiksi lapsen ikä ja kehitystaso, tekojen tahallisuus ja toistuvuus sekä se, osoittaako lapsi katumusta ymmärrettyään eläimelle aiheutuneen kärsimyksen.
Aina kyse ei ole pysyvästä ilmiöstä. Lauerman mukaan vakavassakin tapauksessa lapsen empatiakyky voi olla tilapäisesti lamaantunut jonkin vakavan emotionaalisen kolhun vuoksi.
– Jos tilanne ei korjaudu itsestään, on kontakti lastenpsykiatriseen hoitojärjestelmään paikallaan.
Eläimen satuttaminen on estettävä heti
Eläinten kiusaaminen ei automaattisesti tarkoita, että lapsella olisi psyykkinen häiriö. Käytökseen pitää silti puuttua välittömästi.
Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) päivystystyön koordinaattorin Heidi Virtasen mukaan aikuisen on tehtävä lapselle selväksi, ettei eläimen vahingoittaminen ole hyväksyttävää.
– Aikuinen voi puhua lapselle ja kertoa, että eläimiä ei saa satuttaa ja että eläin kokee ihmisen tavoin kipua ja siksi eläimiä tulee kohdella hellävaraisesti, Virtanen kertoo VU:lle.
Tilanteeseen kannattaa puuttua heti, kun aikuinen huomaa lapsen kiusaavan eläintä. Mitä aikaisemmin käytökseen puututaan, sitä helpompi lapsen on muuttaa toimintaansa.
Virtasen mukaan aikuisen pitäisi selvittää, miksi lapsi vahingoittaa tai häiritsee eläintä. Taustalla voi olla esimerkiksi aggression purkaminen, eläimen pelkääminen tai se, ettei lapsi ymmärrä tekojensa seurauksia.
– Aikuisen oma malli eli se, miten hän on vuorovaikutuksessa niin lapseensa kuin eläimiinkin, on erityisen tärkeää.
Kotieläinpihoilla tapahtunut eläinten kiusaaminen on herättänyt kysymyksiä myös vanhempien vastuusta. Sivullisten voi olla vaikea ymmärtää, miksi vanhempi ei puutu lapsensa toimintaan.
Virtasen mukaan puuttumattomuus ei aina tarkoita, että vanhempi hyväksyisi käytöksen.
– On hyvä muistaa, että julkisella paikalla tilanteisiin puuttumista voi vaikeuttaa esimerkiksi vanhemmassa heräävät tunteet, kuten häpeä lapsen mahdollisesti yllättävääkin käytöstä kohtaan, Virtanen toteaa.
Hänen mukaansa kotieläinpihojen ja muiden eläinkohteiden selkeät käyttäytymissäännöt voivat tukea vanhempia puuttumisessa. Vastuu lapsen toiminnan pysäyttämisestä kuuluu silti vanhemmalle eikä hän voi ulkoistaa vastuutaan muille.
– Lapsen etu on aina, ettei hän pääse satuttamaan toisia, olivat ne sitten ihmisiä tai eläimiä, eikä itseään. Satuttava käytös on siis aina syytä estää, Virtanen muistuttaa.
Jos eläinten tai muiden vahingoittaminen jatkuu eivätkä vanhemman omat keinot riitä, tilanteeseen kannattaa hakea ulkopuolista tukea. Keskusteluapua voi saada esimerkiksi MLL:n palveluista. Vakavaa huolta herättävä käytös on syytä ottaa puheeksi myös terveydenhuollossa.
LUE MYÖS:
Toitko näitä kasveja kotiisi? Kissasi voi olla vaarassa
