Saastuttavaa teollisuutta Montšegorskissa Kuolan niemimaalla. /Wikimedia Commons/CC-BY-SA-3.0/Kallerna.)

Satelliitti paljasti Venäjän teollisuuden alamäen

Venäläisen teollisuuden vähentyneet saastemäärät kertovat pakotteiden toimivan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Satelliittikuvista todettava Venäjän teollisuuspäästöjen väheneminen näyttää maan teollisuustuotannon sakkaavan pahasti toisin kuin virallisen tilastot kertovat, kertoo talouslehti The Wall Street Journal.

Venäjän virallisten tilastojen mukaan läntiset pakotteet eivät maata hetkauta. Itse asiassa Venäjän mukaan sen teollisuustuotanto on hieman kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana. Toista kertovat kuitenkin Euroopan avaruusjärjestön ESAn satelliitin Sentinel 5P:n tiedot.

Satelliitin Tropomi-laite on vuosien ajan kerännyt tietoja Venäjän raskaan teollisuuden päästöistä, kuten typen oksideista, otsonista, formaldehydistä ja metaanista. Näiden pohjalta voidaan päätellä venäläisteollisuuden tuotantomääriä.

Esimerkiksi teräksen tuotannon kaksinkertaistaminen vaatisi saastepäästöjen vastaavan suuruista lisääntymistä. Jos saastuttavaan raskaaseen teollisuuteen nojaavan maan tehdaspäästöt vähenevät, ei sen tuotanto aikanaan lisäänny.

Venäjän tuotantolukujen luotettavuus haihtui

Venäjän teollisuustuotantolukemat olivat luotettavia Ukrainaan kohdistuneeseen suurhyökkäykseen asti, mutta eivät enää sen jälkeen. Aiemmin Venäjän virallinen tilasto oli noudattanut kutakuinkin yhtenäistä linjaa päästölukemien kanssa: kun tuotanto nousi, päästöt lisääntyivät ja päinvastoin.

Venäjän mukaan sen teollisuustuotanto oli heikoimillaan joulukuussa 2022, jolloin tuotanto oli 4,4 prosenttia miinuksella. Saastepäästöjen määrä kuitenkin näytti yli 10 prosentin laskua.

Viimeisen puolen vuoden aikana Pietarin ja Moskovan liikenteen päästöt ovat lisääntyneet, mutta teollisuusalueiden päästöt vähentyneet. Tämän vuoden puolella Venäjän ilmoittavat tuotantoluvut eroavat yhä jyrkemmin saastepäästöjen määrästä.

Venäjän väittää tilastoissaan teollisuustuotantonsa kasvaneen tänä vuonna, vaikka viimeisen puolen vuoden aikana kaikkien teollisuusalueiden saastepäästöt ovat vähentyneet 1,2 prosenttia.  Saasteiden kokonaisväheneminen on ollut viimeisen vuoden aikana 6,2 prosenttia.

Kaikki tuotannonalat supistuvat

Venäjän eri teollisuusalojen tuotantolukemissa jyrkin muutos on tapahtunut autoteollisuudessa, jonka saastepäästöjen määrä on väheni viimeisen vuoden aikana 16 prosenttia

Toinen merkittävästi supistunut tuotannonala on puolustusteollisuus, jonka saastetasot romahtivat yli 10 prosenttia joulukuussa 2022. Viimeisen puolen vuoden ajan sen saastepäästöt ovat edelleen vähentyneet noin viitisen prosenttia, eikä puolustusteollisuus ole elpynyt sitten suurhyökkäyksen aloittamisen jälkeen.

Sen sijaan lämpövoimaloiden ja metalliteollisuuden saastemäärien lisääntyminen kertovatettä pientä kasvua tapahtui näillä aloilla viimeisen puolen vuoden aikana.

 

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)