Kiinalaiselta Guangzhou Shipyard Internationalin telakalta Longxuessa otetuissa satelliittikuvissa näkyy uusi sukellusvene, joka poikkeaa ominaisuuksiltaan kaikista tunnetuista kiinalaisista sukellusvenetyypeistä.
Merisodankäynnin ja sukellusveneiden asiantuntija H.I Sutton kertoo aluksesta alta löytyvällä videolla ja tästä löytyvässä Naval Newsin artikkelissaan. Havainnosta kertoi ensin satelliittikuva-analyysejä sosiaalisessa mediassa nimimerkillä MT Andersson jakava avointen lähteiden tutkija.
Kuvissa näkyy erittäin moderni torniton ja X-peräsimellä varustettu sukellusvene, jonka pituuden arvioidaan olevan noin 45 metrin luokkaa. Sutton pitää mahdollisena, että kyseessä on miehittämätön alus. Mikäli tämä pitää paikkansa, olisi se laatuaan maailman suurin.
– Kiina on jälleen kerran yllättänyt asiantuntijat rakentamalla sukellusveneen salassa, Sutton huomauttaa.
Länsimaisista ja tavallisesti myös venäläisistä sukellusvenehankkeista tiedetään tavallisesti vuosia etukäteen, vaikka alusten yksityiskohtia ja ominaisuuksia pidetäänkin salassa. Kiina on kuitenkin onnistunut vastaavissa yllätyksissä aiemminkin.
Suttonin mukaan uuden sukellusveneen varsinainen tarkoitus on hämärän peitossa. Asiantuntija huomauttaa sen olevan pienempi kuin tyypilliset diesel-veneet. Tämä saattaa viitata siihen, että se on suunniteltu toimimaan matalissa vesissä. Sukellusvene on kuitenkin kuvien perusteella varustettu torpedoputkilla ja mahdollisesti myös hinattavalla kaikuluotaimella. Sutton pohtii, että kyseessä voi myös olla erikoisjoukkojen kuljettamiseen tai merenpohjan operaatioihin liittyvä alus.
LUE MYÖS:
Kiina alkoi yllättäen rakentaa erikoislaivoja, jotka on kuin tehty Taiwanin valloitukseen
🇨🇳GSI: Longxue Island🇨🇳h/t @CovertShores for the collaboration & guidance on the IDThe intent was to look at the new amphibious vessels at GSI as reported by @CovertShores & @tshugart3 among others
— MT Anderson (@mtanderson.bsky.social) 2025-02-03T16:12:42.452Z





