Foreca kertoo, että tuoreiden ennusteiden mukaan sää pysyy epävakaisena ainakin tällä ja ensi viikolla.
Torstaina iltapäivän sadekuurot ovat runsaimpia maan itä-, keski- ja pohjoisosissa. Poutaisempaa on etelässä ja etenkin lounaassa. Päivälämpötila on lähes koko maassa 19-23 astetta, Pohjois-Lapissa 17-20 astetta.
Perjantaiaamuna pilvirintama kattaa laajan alueen Suomen etelä- ja keskiosasta. Tällä alueella esiintyy sateita. Maan lounaisosassa ja osassa länsiosaa on aurinkoista. Päivän edetessä pilvilautta siirtyy pohjoista kohti samalla, kun sateet runsastuvat. Jopa 20 millimetrin vuorokausikertymät ovat mahdollisia. Sadekuuroja tulee yleisesti myös muualla maassa.
Päivälämpötila on perjantaina poutaisilla alueilla 18-22 astetta, sateisilla alueilla 15-18 astetta.
Lauantaina pilvisyys vaihtelee Suomen etelä- ja keskiosassa. Sadekuuroja tulee etenkin iltapäivän aikana. Lapissa on pilvisempää ja sateita tulee monin paikoin. Päivälämpötila on perjantain tasolla.
Sunnuntaina sää muuttuu aurinkoisemmaksi, mutta pilvisyydessä on edelleen suurta alueellista ja ajallista vaihtelua. Sateet ovat lauantaita vähäisempiä, mutta niitä tulee edelleen monin paikoin etenkin iltapäivän aikana. Päivälämpötila on laajalti 17-23 astetta.
Sateisuus johtuu Pohjois-Euroopan yllä olevasta erittäin laajasta matalapaineen alueesta, jonka yhteydessä sää on epävakainen.
Ensi viikko ei tuo merkittävää muutosta. Pohjoisen Euroopan yllä olevaa matalapaineen keskusta reunustava jatkuvan sateen reitti siirtyy Suomen ylle, jolloin odotettavissa on kuurosateiden ohella jatkuvampiakin sateita. Sadekuurojen yhteydessä myös ukkoset ovat paikoin mahdollisia.