Länsisataman tunnelin linjaus pitäisi päättää pikaisesti ja tunneli rakentaa, jotta raskas liikenne Helsingin Jätkäsaaressa saataisiin sujuvaksi ja ohjattua suoraan Länsiväylälle. Näin sanoo Helsingin seudun kauppakamarin johtava asiantuntija Tiina Pasuri kauppakamarin uutisessa.
Pasuri toteaa, että hanke on ”jossain määrin kiistanalainen”.
Aiemmin tässä kuussa Helsingin Sanomat uutisoi tunnelin toteuttamiskelpoisimmaksi arvioidun vaihtoehdon suuaukon sijoittumisesta ”rakastettuun puistoon”, eli Lapinlahden puiston reunaan. Helsinkiläisvaltuutettu Otto Meri (kok.) jakoi tuolloin kuvan kyseisestä kohdasta, eli Porkkalankatu 1:n toimistokiinteistön vierestä, ja totesi, että ”näyttää ihan parkkipaikalta”. Lapinlahden entisen sairaala-alueen tulevaisuus on vuosia ollut Helsingissä poliittisen kiistelyn kohteena.
– Mielestämme selvitetyistä linjausvaihtoehdoista ehdottomasti järkevin on A, joka on toteutettavissa huomattavasti varmemmin ja nopeammin kuin D-vaihtoehto ja on 130 miljoonaa euroa halvempi, Pasuri kommentoi.
Pitemmän D-vaihtoehdon linjauksella on Helenin maanalaisia öljyvarastoja, joiden kohdalla on louhintakielto.
Pasuri muistuttaa, että monet muut suunnitelmat pääkaupungissa ovat tunnelin toteutumisen varassa. Esimerkiksi Eteläsataman vapautuminen rakentamiseen edellyttää, että Tukholman-laivat voidaan keskittää Katajanokalle ja Tallinnan matkustaja-autolauttaliikenne Jätkäsaareen.
Pasurin mukaan hän on yleisesti ottaen huolissaan ydinkeskustan elinvoimasta. Meneillään on suuria sisääntuloväylien remontteja kantakaupungissa.
– Pääsy ydinkeskustaan on vaikeutunut merkittävästi, ja siitä on koitunut alueen yrityksille haittaa.
Kesällä myös Rautatieaseman metroasema sulkeutuu ja metroliikenne idän ja lännen välillä katkeaa kolmeksi kuukaudeksi. Ydinkeskustan saavutettavuuteen vaikuttaa niin ikään Kaivokadun perusparannus, joka sulkee parin vuoden kuluttua kadun kokonaan liikenteeltä.
"Havainnekuva näyttää: Näin rekat ajaisivat tielle rakastetussa puistossa Helsingissä"
Minusta tuo puisto näyttää ihan parkkipaikalta. pic.twitter.com/7FSYjqPZxg
— Otto Meri (@OttoMeri) February 15, 2024





