Sari Essayah: Hallitus on sitoutunut yhdenvertaiseen ja turvalliseen yhteiskuntaan

Maa- ja metsätalousministeri kertoo hoitavansa parhaillaan useita tapaamisia Strasbourgissa.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah valtioneuvoston yleisistunnossa Helsingissä 20. kesäkuuta. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah valtioneuvoston yleisistunnossa Helsingissä 20. kesäkuuta. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Maa- ja metsätalousministeri, kristillisen puheenjohtaja Sari Essayah kertoo Twitterissä, miksi häntä ei ole saatu aiemmin kiinni ja kommentoimaan valtiovarainministeri Riikka Purraan (ps.) liittyvää tilannetta.

– Media on yrittänyt tavoitella kysyäkseen Riikka Purraan liittyvästä keskustelusta, mutta olen Strasbourgissa kiinni lukuisissa tapaamisissa meppien ja komissaarin kanssa hoitamassa Suomen maa- ja metsätalouden asioita, Essayah kertoo.

– Totean vain, että kuten pääministerikin sanoo, hallitus on ohjelmansa mukaisesti sitoutunut yhdenvertaiseen, tasa-arvoiseen ja turvalliseen yhteiskuntaan, missä kenenkään ei tarvitse pelätä. Sen eteen meidän on yhdessä tehtävä töitä, Essayah jatkaa.

LUE MYÖS:

Kiistellystä EU:n ennallistamisasetuksesta päätetään pian – ”voi käydä miten tahansa”

Petteri Orpo HS:lle: On tärkeää, että Riikka Purra irtisanoutui väkivallasta

Pääministeri Petteri Orpo pelasti hallituksensa pakastamalla Helsingin hallihankkeen. Suurimmat kärsijät lienevät Jan Vapaavuori ja tapahtumateollisuus, Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Ville Väyrysen mukaan kesätyö pitää yllä lääkärin ammattitaitoa ja kosketusta terveydenhuollon arkeen.
Lausuntokierrokselle lähteneen lakiluonnoksen mukaan energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille.
Mainos