Verkkouutiset

Pääministeri Sanna Marin Lahdessa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sanna Marin arvostelee mediaa

Pääministerin mukaan uutisointi juhlimisesta saattaa kyllästyttää jo kansalaisiakin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi olevansa väsynyt siihen, että hänen ympärillään vellova kohu juhlimisesta yhä jatkuu.

Marin vastasi toimittajien kysymyksiin SDP:n eduskuntaryhmän, puoluejohdon ja ministerien kesäkokouksen tiedotustilaisuudessa Lahdessa.

– Pääministerin tehtävän olen hoitanut koko tämän kohun ajan. Uskoisin näin, että suomalaiset ihmisetkin ovat aika kyllästyneitä siihen, että tätä asiaa päivästä toiseen julkisuudessa puidaan ja käydään läpi. Itse olen totta kai hyvin väsynyt siihen, että tätä käydään läpi tällä yksityiskohtaisuuden tasolla, pääministeri sanoi.

Tilaisuudessa pääministeriltä kysyttiin, onko hänestä mahdollisesti tulossa julkisuuteen vielä muita mahdollisesti kohua herättäviä kuvia ja videoita. Marin muistutti, että häntä kuvataan jatkuvasti ja joka paikassa.

– Se kuuluu tähän tehtävänkuvaan. Minulla ei ole tietoa siitä, millainen kuva seuraavaksi kohahduttaisi mediassa.

– Mikäli lehdistö sitten haluaa jokaisen yksittäisen kansalaisen minusta ottaman kuvan tai videon julkaista ja sen etusivulleen nostaa, niin en sille mitään mahda. Lehdistöllä on kyllä voima näidenkin kaikkien maailmassa olevien kuvien puitteissa varmasti tätä kuluvaa kesää viikkokausia esittää, jos näin haluatte toimia. Minulla ei ole sitä moittiminen.

Pääministeri sanoi että medioihin aiemmin päätyneet kuvat ja videot ovat olleet yksityisiä ja niitä ei ole tarkoitettu julkisuuteen.

– Tuntuu inhimillisesti totta kai vaikealta ja raskaalta se, että omaa yksityistä elämää päivästä toiseen julkisuudessa esitetään ja käydään läpi. Se on raskasta, se olisi kenellä tahansa raskata. Siitä huolimatta hoidan työni ja keskityn työtehtäviini.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)