Saksan sosiaalidemokraattien on myönnettävä tehneensä virheitä Venäjä-politiikassa, vaativat lukuisat puolueen johtohahmot. Asiasta uutisoi N-TV.
Puolueen puheenjohtaja Lars Klingbeil puhui aiheesta kuluvana viikonloppuna Berliinissä järjestetyssä puoluekokouksessa. Hänen mukaansa Vladimir Putinin Venäjästä olisi pitänyt irtaantua jo ennen hyökkäystä Ukrainaan.
– Oli virhe olla ottamatta etäisyyttä Putiniin aiemmin, Klingbeil myönsi puheessaan.
Myös sosiaalidemokraattien liittopäiväryhmän puheenjohtaja Rolf Mützenich totesi ”täydellisesti aliarvioineensa” Putinin imperialistiset ajatukset. Hän painottikin, että puolueen on myönnettävä Venäjän suhteen tehdyt virheet ja väärinymmärrykset.
Samalla Mützenich kuitenkin huomautti, ettei epäonnistuminen Venäjä-politiikassa tarkoita puolueen perinteisesti harjoittaman liennytyspolitiikan kuuluvan roskakoriin. Hän painottikin, että diplomatiaa tulisi jatkossakin käyttää konfliktien ratkaisuun.
Kokouksessa esitettiin myös puoluehallituksen laatima aloite, jonka mukaan Venäjän hyökkäyssota osoittaa, ettei puolue ole viime vuosina arvionut Venäjän tapahtumia oikein. Esimerkiksi tällaisesta virhearvioinnista aloite nostaa ajatuksen siitä, että taloudellisten siteiden vahvistaminen Venäjään johtaisi maan demokratisoitumiseen.
– Se johti yksipuoliseen riippuvuuteen venäläisestä energiasta, aloitteessa todetaan.
Lopuksi aloitteessa linjataan, että niin kauan kuin Venäjä jatkaa imperialistista tavoitteitaan sekä hyökkäyksiä itsenäisiä valtioita vastaan, ei suhteita maan kanssa voida normalisoida.
– Niin kauan kuin mikään Venäjällä ei muutu, on Euroopan organisoitava suoja Venäjää vastaan, aloitteessa linjataan.