Saksan ulkopoliittinen linja ei presidentti Frank-Walter Steinmeierin mukaan muutu, kävipä runsaan viikon kuluttua järjestettävissä ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa miten tahansa.
– Saksaan voi luottaa, Steinmeier sanoi Münchenin turvallisuuskonferenssissa perjantaina.
Yhdeksän päivän kuluttua – runsaat kuusi kuukautta suunniteltua aikaisemmin – saksalaiset valitsevat uuden parlamentin.
– Tämä on epätavallista vakaudestaan tunnetussa maassa, joka rakastaa suunnitelmia, mutta vakuutan teille, että syytä huoleen ei ole. Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikka pysyy eurooppalaisena, transatlanttisena ja monenkeskisenä, Steinmeier totesi.
Eurooppalaisuus säilyy hänen mukaansa Saksan politiikan kulmakivenä, ja maan seuraava liittohallitus – kokoonpanostaan riippumatta – tulee painottamaan toiminnassaan Euroopan yhtenäisyyden edistämistä.
Frank-Walter Steinmeier luonnehti Venäjän hyökkäystä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 käännekohdaksi, joka raunioitti vuosikymmeniä vallinneen eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen.
– Jo kolmen vuoden ajan ukrainalaiset ovat päivästä toiseen taistelleet maansa ja vapautensa puolesta. Kolmen vuoden ajan olemme yhdessä seisseet heidän rinnallaan humanitaarisesti ja taloudellisesti, mutta ennen kaikkea sotilaallisesti, Steinmeier sanoi.
– Saksa on Ukrainan toiseksi vahvin tukija Yhdysvaltojen jälkeen, ja voin kolmen vuoden jälkeen sanoa, että Eurooppa on herätyshuudon kuullut – niin myös minun maani. Saksa on kasvattanut massiivisesti turvallisuusmenojaan, ja tällä on parlamentin ja kansan enemmistön tuki, hän totesi.
Presidentin mukaan itsetyytyväisyyteen ei ole varaa, joten menojen lisäyksiä pitää jatkaa.
– Saksan asevoimien on vahvistuttava – ei sotaa varten, vaan sodan estämiseksi. Kun uhat kasvavat, myös kykymme puolustautua niitä vastaan on kasvettava niiden mukana, hän painotti.
Naton Walesin huippukokouksessa vuonna 2014 tehty linjaus vähintään kahden prosentin bkt-osuuden suuntaamisesta puolustukseen ei Steinmeierin mukaan enää riitä.
– Se on peräisin eri ajasta, eri uhkatilanteesta. Kymmenen vuotta myöhemmin meidän on käytettävä huomattavasti enemmän varoja kuin silloin sovimme. Sitä ei voi mitenkään välttää, hän huomautti.
– Tarvitsemme tasapainoista taakanjakoa Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Naton on seisottava kahdella yhtä vahvalla jalalla, jotta se säilyttää arvonsa molemmille osapuolille. Ja olen varma, että maani antaa tähän oman panoksensa.