Saksan poliisi pidätti vuosikymmeniä pakoilleen Punaisen armeijakunnan terroristin

65-vuotias Daniela Klette kuului terroristijärjestön kolmanteen sukupolveen.
Ala-Saksin osavaltion rikostutkintaviraston vuonna 2016 julkaisema kuva kolmesta epäillystä RAF:n terroristista. (Photo by Handout / STATE OFFICE OF CRIMINAL INVESTIGATIONS LOWER SAXONY / AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT
Ala-Saksin osavaltion rikostutkintaviraston vuonna 2016 julkaisema kuva kolmesta epäillystä RAF:n terroristista. (Photo by Handout / STATE OFFICE OF CRIMINAL INVESTIGATIONS LOWER SAXONY / AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Saksan poliisi on pidättänyt vuosikymmeniä viranomaisia piileskelleen naisen, jonka epäillään kuuluneen äärivasemmistolaiseen terroristijärjestö Punaiseen Armeijakuntaan (RAF), kertovat muun muassa Saksan yleisradioyhtiö ARD:n uutisohjelma Tagesschau sekä Saksan radion ulkomaanpalvelu Deutsche Welle.

Ala-Saksin osavaltion syyttäjälaitos kertoi Deutsche Wellelle, että 65-vuotias Daniela Klette pidätettiin maanantaina Berliinissä. Hän oli piileskellyt poliisia 1990-luvulta lähtien.

Saksan syyttäjäviraston mukaan Klette on yksi kolmesta RAF:n kuuluneista elossa olevista terroristeista, jota on pidempään etsitty. Kaksi muuta kateissa olevaa RAF-terroristia ovat Ernst-Volker Staub ja Burkhard Garweg.

Viranomaiset syyttävät Kletteä, Staubia ja Garwegia murhan yrityksestä ja useista aseellisista ryöstöistä vuosina 1999-2016.

Kolmikon epäillään kuuluneen niin sanottuun RAF:n kolmanteen sukupolveen. RAF tunnetaan myös nimellä Baader-Meinhof -ryhmä.

1970- ja 1980-luvuilla RAF oli silloisen Länsi-Saksan johtava terroristijärjestö, jonka syyksi on luettu 34 murhaa sekä useita kidnappauksia. Viranomaisten mukaan RAF:n iskuissa on lisäksi haavoittunut 200 ihmistä.

Vuonna 1998 RAF ilmoitti julkisesti lopettavansa toimintansa. Saksan tiedotusvälineiden mukaan ei ole todisteita, että ryhmä olisi tällä hetkellä toiminnassa.

Mies palveli toisessa maailmansodassa Stalag 326 VI K -leirillä läntisessä Saksassa.
Lennonjohtajat kirjasivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla 28 droonihavaintoa.
CDU putosi ensi kertaa osavaltioparlamentista.
Mainos