Saksan demareiden johtoon ei ole pyrkyä

Pelot Saksan hallituksen kaatumisesta nousivat pintaan SPD:n puheenjohtaja Andrea Nahlesin eroilmoituksen seurauksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan sosiaalidemokraattien (SPD) puoluehallitus kokoontuu maanantaina aamupäivällä puimaan seuraavia askeleita demareiden uuden puheenjohtajan valinnassa.

SPD:n puheenjohtaja Andrea Nahles ilmoitti sunnuntaina jättävänsä tehtävänsä puolueen ja demareiden parlamenttiryhmän johdossa.

Der Spiegelin mukaan selvää on toistaiseksi vain se, kuka ei halua puolueen johtoon. Muun muassa valtiovarainministeri Olaf Scholz ja Ala-Saksin osavaltion ministeripresidentti Stephan Weil kuuluvat tähän joukkoon.

Demareiden puoluejohto keskusteli jo sunnuntai-iltana tilanteesta, mutta ei saanut aikaan konkreettisia ratkaisuja.

SPD:n varapuheenjohtaja Ralf Stegnerin mukaan tarpeen vaatiessa voidaan järjestää myös esivaalit uuden puheenjohtajan valitsemiseksi.

Nahlesin ero liittyy surkeaan eurovaalitulokseen. Demarit kärsivät suuren tappion myös Bremenin osavaltiovaaleissa.

SPD:tä on hajottanut lisäksi osallistuminen liittokansleri Angela Merkelin (CDU) johtamaan suureen koalitioon. Nahles ajoi demareiden hallitusyhteistyötä, vaikka moni puolueessa oli sitä vastaan. SPD kärsi kovan vaalitappion vuoden 2017 parlamenttivaaleissa.

Merkelin CDU:n ja SPD:n koalitio on ollut hauras alusta alkaen. Nahlesin ero herättää pelot siitä, että Saksan vaikeuksissa oleva hallitus saattaisi kaatua.

SPD:ssä kerrotaan olevan monia henkilöitä ja ryhmiä, jotka halusivat Nahlesista eroon ja jotka toivovat puolueen siirtyvän oppositioon.

Saksan tilanne voi vaikuttaa myös Suomen tulevan EU-puheenjohtajakauden hoitamiseen negatiivisesti, jos EU:n suurimmalta maalta ei heru vetoapua.

EU:ssa eurovaalien jälkeisten tärkeiden nimitysten ja päätösten tekeminen voi lisäksi hidastua tai pysähtyä, jos Saksan sisäiset ristiriidat pahenevat.

Der Spiegelin mukaan Mecklenburg-Etu-Pommerin ministeripresidentti Manuela Schwesigiä pidetään mahdollisena Nahlesin seuraajana puolueen puheenjohtajaksi. Väliaikaisesti johtoon astuu Rheinland-Pfalzin osavaltion ministeripresidentti Malu Dreyer.

SPD:n parlamenttiryhmän puheenjohtajaksi on kaavailtu tämänhetkistä ryhmän varapuheenjohtaja Achim Postia. Väliaikaisesti johtoon astuu varapuheenjohtaja Rolf Mützenich.

SPD:n entinen liittokansleriehdokas ja puheenjohtaja Martin Schulz on ilmoittanut jo aiemmin, ettei asetu ehdolle Nahlesia vastaa. Siten hänen mahdollinen ehdokkuutensa ei ole poissuljettu.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)