Tanskan terveysministeri Magnus Heunicke kertoo, että maa on saanut koronaviruksen tartuttavuusluvun (R-luku) painettua 1,1:een 1,3:sta. Tartuttavuusluku tarkoittaa keskimääräistä ihmismäärää, jonka yksi koronaviruksen saanut henkilö edelleentartuttaa. Kun luku on yli yhden, epidemia leviää.
Ministeri Heunicke huomauttaa, että koronainfektioiden määrä jatkaa Tanskassa kuitenkin kasvuaan. Hänen mukaansa tämä johtuu siitä, että leviämistä tapahtuu suuressa osassa maata.
− Meidän on mentävä alle 1:n, että tähän saadaan muutos, Magnus Heunicke kirjoittaa Twitterissä.
− Toimenpiteillä pitää olla enemmän aikaa toimia, ja meidän on pidettävä niistä kiinni. Kiitos, hän lisää.
Tanska tiukensi koronarajoitustoimia syyskuussa sen jälkeen, kun maan tautitilanne lähti nopeasti huononemaan. Ravintoloiden aukioloa kiristettiin siten, että ravintoloiden on sulkeuduttava jo kello 22. Ravintoloissa on käytettävä maskia, jos ei istu pöydän ääressä.
Joukkotapahtumien maksimi-ihmismäärä on 500, mutta kaikilla on oltava oma kiinteä istumapaikka.
Sosiaalisia kontakteja on kehotettu välttämään, ja suositus on, että vain yksi henkilö samasta taloudesta hoitaa kauppakäynnit. Julkisessa liikenteessä on pakko käyttää maskia.
Tanskassa asuva toimittaja Annukka Oksanen kirjoittaa Twitterissä, että tartuttavuusluvun perusteella Tanskassa on saatu tartuntaryöpsähdys hallintaan. Hänen mukaansa aiemmin Tanskassa yksi tartutti 1,5 uutta, nyt enää siis 1,1 uutta, mikä merkitsee, että leviäminen on hidastunut.
Oksasen mukaan Tanskan viranomaiset seuraavat nimenomaan tartuttavuuslukua epidemian leviämisen seurannassa. Myös Suomessa R-luku herätti keväällä paljon huomiota, mutta syksyllä on painotettu enemmän suhteellisen tauti-ilmaantuvuuden merkitystä.
Suomessa koronan ilmaantuvuus on viimeisimpien tietojen mukaan 20,3 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viikon aikana. Tanskassa luku on huomattavasti suurempi, 119,8.
Suomen tartuttavuusluku on nyt Tanskaa korkeampi: syyskuun loppupuolella R-luku on Suomessa ollut 1,2−1,25. Annukka Oksasen mukaan Tanskan viranomaiset käyttävät R-lukua tartuntojen leviämisen ennakointiin.
Näyttää, että Tanskassa tartuntaryöpsähdystä on taas saatu hallintaan. Tartuttavuusluku on laskenut 1,1:een. https://t.co/1Sre4nyl6x
— Annukka Oksanen 🇫🇮🇩🇰 (@AnnukkaOksanen) September 29, 2020
Tanskassa viranomaiset käyttävät R-lukua. Se on heille mittari siitä, kuinka nopeasti tartunnat leviävät, mutta joka maassa lienee käytössä vähän eri mittarit. Tanskassa ennakoivat R-luvun avulla. Käytössä myös positiivisten osuus testattavista ja tietty tartuntojen määrä/100000
— Annukka Oksanen 🇫🇮🇩🇰 (@AnnukkaOksanen) September 29, 2020





