Verkkouutiset

Sähkölaitteita voi käyttää pian entistä edullisemmin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Sähkön hinnassa yllätys – HS: Halpeneminen jatkuu

Pienentynyt kulutus, Olkiluodon koekäyttö ja tuulinen sää laskevat sähkön hintaa.

Sähkösopimusten ja pörssisähkön hinta tulee laskemaan myös lähikuukausina, uutisoi Helsingin Sanomat.

Vattenfallin vanhemman salkunhoitajan Juho Kinnin mukaan sähköjohdannaisten hinnat osoittavat, että markkinoilla odotetaan sähkön hinnan laskevan.

– Tehtyjen kauppojen hintataso on ollut laskussa, ja siitä voi tehdä johtopäätöksen, että hintaodotukset kevättä kohden ovat laskeneet, Kinni toteaa.

Sähköjohdannaisten mukaan sähkön normaalihinta on helmikuussa noin 17 senttiä kilowattitunnilta, ja kesään mennessä hintojen arvioidaan laskevan 11 senttiin kilowattitunnilta. Muutos aiempaan on huomattava, sillä joulukuussa pörssisähkön keskihinta oli noin 27 senttiä kilowattitunnilta. Joulukuun alussa hinta oli jopa 40 senttiä kilowattitunnilta.

Syitä sähkön hinnan alenemiseen on lukuisia. Kulutus on ollut lämpimän sään ja lomakauden ansiosta vähäisempää, ja tuotantoa on ollut Olkiluodon ydinvoimalan joulukuussa alkaneen koekäytön sekä tuulisen sään ansiosta enemmän.

Gasumin energiamarkkinapalveluiden analyytikko Toni Sjöblom arvioi sähkön hintaan vaikuttavan lähitulevaisuudessa se, miten Olkiluodon kolmosreaktorin toiminta käynnistyy. Reaktorin täysimääräisen sähköntuotannon arvioidaan alkavan helmikuussa.

– Paljon riippuu siitä, miten Olkiluoto 3 lähtee käyntiin. Markkinat ovat tällä hetkellä toiveikkaita, Sjöblom arvioi.

Kuluttajalle sähkön hinnan aleneminen näkyy siinä, että sähkösopimusten kilpailuttaminen on entistä tärkeämpää. Voi olla myös edullisempaa pidättäytyä pörssisähkössä sen aikaa, että sähkön hinta laskee kevään aikana vielä lisää.

– Kannattaa ainakin tarkistaa kiinteähintaiset sopimukset ja laskea auki, kuinka paljon sähkö maksaisi kyseisellä hinnalla seuraavat kaksi vuotta. Ja jos päätyy odottamaan, sähkösopimusten hintoja kannattaa seurata päivittäin, Kinni tiivistää.

Sjöblom arvioi, että tällä hetkellä kuluttajalle ei aiheudu suurta riskiä siitä, että jää odottamaan sähkön hinnan halpenemista ennen määräaikaisen sopimuksen tekemistä. Johdannaishintojen kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä niiden kyky ennustaa sähkömarkkinoiden toteutuneita hintoja on ollut energiakriisin aikana poikkeuksellista heikompi.

Sähköjohdannaismarkkinoiden epävarmuus johti syksyllä siihen, että johdannaiskauppa hidastui merkittävästi. Nyt johdannaisilla käytävä kauppa on kuitenkin vilkastumassa, mutta entiselleen ne eivät ole vieläkään palanneet. Nouseva trendi onkin sähköpörssin ulkopuolella tehtävät kaupat.

– Koska sähköpörssissä vaaditaan isoja vakuuksia, monet toimijat ovat selvästi päätyneet tekemään kauppaa sähköpörssin sijasta kahdenvälisesti, Sjöblom kertoo.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS