Sähköauto latauksessa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sähköautojen suosio kasvaa etenkin yhdessä ryhmässä

Liikenteen sähköistyminen näkyy etenkin työsuhdeautoissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhä useampi työsuhdeauto on sähköauto, kertoo yritysautokumppani Drivalia Lease Finland tiedotteessaan. Drivalian saamista uusista työsuhdehenkilöautotilauksista 86 prosenttia on täyssähköautoja tai ladattavia hybridejä.

Tiedotteen mukaan leasing-autoja käyttävät yritykset ovat Suomessa suunnannäyttäjiä liikenteen vähäpäästöisyyden edistämisessä.

– Pohjoismaat Suomi mukaan lukien ovat Euroopan kärkipäässä sähköautojen käyttöönotossa niin työsuhdeautoissa kuin kuluttajapuolellakin, Drivalian kaupallinen johtaja Vesa Kalske toteaa tiedotteessa.

Lähivuodet tulevat vaikuttamaan voimakkaasti autoilun muutoksiin ja autokannan sähköistymiseen. Yksi vauhdittaja vähäpäästöisen liikenteen edistämisessä on alkuvuodesta voimaan tullut EU:n uusien autojen CO2-päästötavoitteen kiristäminen. Valmistajia uhkaavat mittavat sakot, jos vuosittaisen tuotannon autokohtaiset grammamäärät ylittyvät. Kalske toteaa, että ladattavien hybridien ja täyssähköautojen valmistusmäärät tulevat pakosta kasvamaan päästötavoitteen takia, vaikka EU:ssa linjataankin uutta aikataulua päästörajoihin autoteollisuuden tueksi.

– Sähköautojen hinnat ovat jo laskeneet volyymin kasvaessa ja tekniikan kehittyessä ja markkinoille tuodaan nyt varsinkin pienempiä ja edullisempia ladattavia malleja. Vastaavasti suuripäästöisten polttomoottoriautojen hintoihin on odotettavissa nousua. Valikoiman muutos näkyy leasingautojenkin kysynnässä. Ennakoimme pienten sähköautojen kysynnän kasvavan myös eri leasing-malleissa valikoiman laajentuessa. Perinteiselle tekniikalle on kuitenkin myös edelleen kysyntää, Kalske sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)